sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Treeniä ja uuden hihnan tuoksua

Viimeiset kaksi viikkoa on kulutettu tiiviisti treenaten. Olin ilmoittanut meidät kisaamaankin, viidelle radalle, mutta Taika aloitti juoksunsa. Niin ne suunnitelmat muuttuvat. Treenattu on kuitenkin!
Toissaviikolla oltiin yhteensä neljä tuntia aksaamassa. Maanantaina oltiin A&H:n kanssa tunti, tehtiin edellisen viikonlopun minien SM hyppyrataa yhden putken muutoksella. Hienosti naali teki, oli varsin antoisa treeni. Ratapiirroksen näkee esim. täältä. Maanantaina käytiin myös Taikan kanssa Lielahdessa namiostoksilla Musti&Mirrissä ja Wuf.filla.
Tiistaina 18.6. itse treenit sujuivat hyvin, mutta onnistuin hukkaamaan Taikan treenihihnan ja pannan, sekä hajottamaan vingun. Panta ja hihna on jo korvattu uusilla, tosin haaveilen sellaisesta fleeceleluhihnasta. Tehtiin perus ratatreeniä, T oli pelkkää jalkaa. Keskiviikkona 19.6. treenattiin tavallisissa ohjatuissa hallilla tunnin verran. Tehtiin muunneltua pätkää SM-kisoista, Tai keksi ottaa ongelmaksi yhden aivan tavallisen ohjauskuvion A:n jälkeen. Että sellaista. Jaakotukset sujuivat hyvin, samoin kepeillehaku hankalasta kulmasta (avoin, kaukaa).

Taitai on saanut ahkeran treenaamisen ansiosta uuden hihnan, varmasti mieluisa palkkio ;). Hihna on Mustista ja Mirristä, Hurtan pyöreä heijastintalutin. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa oikein hyvältä, mukava käteen ja heijastinpintaa riittää. Tälläinen siis. 
Uusi hieno hihna
Kuluneella viikolla treenattiin kolmeen otteeseen. Maanantaina oltiin Taikan kanssa kahdestaan hallilla. Juoksuneiti teki kahta erilaista radanpätkää, sisältäen jaakotuksia, leijeröintiä, kontakteja (joille palkka), pimeitä putkikulmia ja vähän ohjaustekniikkaa hyppyriville. Juoksun huomasi, haisteli tauoilla eikä leikkinyt kunnolla. Keskiviikkona oltiin ohjatuissa, teemana oli sylkkäri ja tuplasylkkäri. Tuplasylkkäri tuotti päänvaivaa, koska ohjaajalla ei ollut mitään hajua mitä oli tekemässä, oli jäljessä, vartalo väärään suuntaan, jalkaterät hujanhajan ja paikka hakusessa. Yritä siinä nyt sitten saada selvää mitä tyhmä kaksjalka haluaa. Lämpötila keikkui 30 asteen paikkeilla, joten ei tehty hirveän raskasta treeniä. Kuumahan siinä silti tuli. Perjantaina oltiin vielä tunti A&H:n kanssa hallilla, tehtiin vähän samalla teemalla kuin keskiviikkonakin, sylkkäriä, kontakteja, leijeröintiä kepeille, niistoja. Juoksuneiti jaksoi keskittyä ihan kivasti ja koitti tauoilla tarjoilla pöytää. Tain mielestä sitä pitäisi ilmeisesti treenata enemmän.
 
Juhannus vietettiin mökillä, muutoin aika on kulunut hihnalenkkeillessä ja aamuisin tokoa kentällä treenaillen. Seuraaminen alkaa muodostua! Tänään aamulla käytiin pitkästä aikaa juoksulenkillä, kuumuudesta johtuen vedettiin sellainen noin 3 km lenkki + 2,5 km kävellen alku- ja loppulämmöiksi. T juoksee kyllä nätisti vaikka joutui juoksujen takia olemaan hihnassa, lähinnä laukaten, välillä vaihtaa raville.

Loppuiloksi vielä kuvia perjantaiaamun ruokailulta. Oli kerrankin tarpeeksi hyvä sää että saatoin nakata koirat aamupaloineen ulos. Tällä kertaa aamiaiseksi tarjoiltiin hirven luut. Näitä kuvia katsellessa tulee auttamatta säälineeksi niitä koiria, jotka eivät ikinä saa muuta kuin kuivia nappuloita. Niinpä niin.
 
 
 
Hartautta vaativa laji. Myös kieltä voi käyttää apuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti