Kirjoitin pitkän tekstin siitä, kuinka mikään ei taas onnistu Lumon kanssa treenaamisessa ja nyt sillä vielä alkoi juoksutkin eikä päästä koulutukseen ja on se kyllä kurjaa kun en saa otetta siihen vieläkään. Olin turhautunut koska sitä kiinnosti enemmän juokseminen ja leikkiminen kuin tolppien kiertäminen jotta saisi leikkiä. Se vilkuili metsään kun yritin kierrättää sillä lyhtypylvästä. Sillä oli hirveän hauskaa kun leikittiin, mutta se olisi halunnut että tulen sen ja lelujen kanssa metsään riehumaan eikä oltaisi sen tyhmän tolpan luona kuumalla kentällä. Lakkasin yrittämästä, tulin kotiin ja poistin ahdistuneen tekstin tavoitteiden epäonnistumisesta. Annoin pennun riehua ja huutaa pihassa, sitten tulin sisälle juomaan kahvia, avasin tietokoneen ja pentu kävi nukkumaan jalkoihini. Sillä oli ollut hirveän hauskaa leikkiä kentällä ja pälyillä lintuja, juosta pihassa ja syödä pupun kakkaa metsän laidasta. Vielä parempaa olisi ollut jos olisi päässyt metsään leikkimään yhdessä mun kanssa kaiken maailman kepeillä ja risuilla, (mutta juoksut estävät ihmisten aikaan metsässä vapaana lenkkeilyn.) Avasin nurinatekstini, luin sitä, nauroin ääneen itselleni ja poistin sen.
“The beginning of love is the will to let those we love be perfectly themselves, the resolution not to twist them to fit our own image. If in loving them we do not love what they are, but only their potential likeness to ourselves, then we do not love them: we only love the reflection of ourselves we find in them” -Thomas Merton
Meillä on Lumon kanssa yhteinen rakkaus metsäilyyn, joten huomenna aion kukonlaulun aikaan ottaa naalit, yhden juoksunarttufleksin, sekä pullon kahvia mukaan ja lähteä tekemään sitä mikä on pentueläimen mielestä maailman parasta. On käsittämätöntä miten paljon stressiä ihminen voi ottaa sellaisista asioista kuin takaakiertojen tiiviys, noudot ja onko se nyt varmasti hanskassa 100%. Lumo on aivan erilainen kuin Taika, joka ei mielellään kastele tassujaan metsässä kulkiessaan, eikä varmasti esim. kantaisi omia eväitään repussa vaikka retkeily sen mielestä ihan jees onkin. Lumolle maailma on yksi iso seikkailu, jossa sillä on ihan hirveän hauskaa koko ajan. Se saattaa törmätessään puroon villiintyä siitä että nyt vaan löysi sellaisen ja juosta rinkiä sen ympärillä haukkuen monta minuuttia. Varmaa on ainakin se, että olen saanut sen retkikoiran. Katsotaan sitä agilitykoiraa sitten myöhemmin.
Juuri nyt meillä on koko maailma seikkailtavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti