tiistai 19. kesäkuuta 2018

Tunteiden vuoristorata: SM-2018

Ikinä en ole kokenut yhden viikonlopun aikana yhtä paljon fiiliksiä, kuin viimeviikonloppuisten SM-kisojen. Voi Taika minkä teit . Perjantaina kisasin etkokisoissa Lumon kanssa kaksi rataa, joista jälkimmäinen päättyi sen tason fiaskoon, etten ole moista kokenutkaan vielä tähänastisen agilityurani aikana: nimittäin koiran karkaamiseen viereiselle radalle. Kirjoitan siitä varmaan vielä erikseen, mutta palataan nyt varsinaisiin SM-kisoihin eli lauantaihin ja etenkin sunnuntain yksilökisaan.

Lauantain joukkuekisassa olin varakoirakkona Lumolla, ja seurakaverin loukkaannuttua meidän piti startata. Perjantain fiaskon jälkeen vedin Lumon kuitenkin pois kisaamasta loppu viikonlopuksi, joten päädyimme siihen, että starttasin russeli Hallalla. Halla oli vähän kuutamolla lainaohjaajasta, ja hyllyksihän se lopulta meni, mutta kokemusta rikkaampana. Nyt on sitten ohjattu SM-kisoissa spitzin lisäksi shelttiä ja russelia.
Lauantain kisakamu Halla (c) SporttiRakki
Sunnuntaina aamulla soitti herätyskello 4.30, ja ryhdyin kasaamaan päätäni tärkeimpää kisapäivää varten Taikan kanssa. Päätin että viikonlopun vastoinkäymisten jälkeen sen kanssa otetaan finaalipaikka, koska nämä ovat todennäköisesti Taikan viimeiset SM-kisat, ja olisi niin siistiä päästä vetämään vielä ainakin kerran finaaliin.
(c) Tia Hoikkala
Rata vaikutti vaikealta, pahimmalta SM-hyppäriltä missä olen kisannut. Mutta tiesin että Taikan kanssa selvitään ihan mistä vain, jos lähdetään oikealla asenteella liikenteeseen. Ja sehän näkyi.
(c) Tia Hoikkala
Klikkaa karsintaradan videoon
Tilanne meidän radan jälkeen. Oltiin johdossa vielä ekan neljänneksenkin jälkeen, niin siistiä!
En ollut maaliin tullessa ihan satavarma, että tuliko nolla (pientä kauneusvirhettä viimeisen putken jälkeen niin ei uskaltanut tuulettaa ;) ) joten palkkasin koiraa ja juoksin puhelimelle tarkistamaan tuloksista. Netti ei toiminut! Kauhun ja innon sekaisin tuntein odottelin netin heräämistä, ja sitten tuli yllä oleva kuva Jenniltä. Nollalla johtoon! Saatoin vähän kiljua hallissa. Tänä vuonna vain 40 nopeinta nollaa pääsi finaaliin, joten jännittämistä riitti vielä pitkälle päivään. Olin kuitenkin jo tuossa vaiheessa aika varma, että kyllä se top-40 sijaan riittää, ja niin riittikin! Finaaliin lähdettiin sijalta 27./171.
Niin mieletöntä päästä finaaliin kolmatta kertaa, ja parhaalta sijalta tähän asti, 10-vuotiaan koiran kanssa! Finaaliin lähdin tavoitteena tehdä agilityä, josta voin olla ylpeä ja nauttia täysillä. Toivoin myös, että saataisiin tehtyä tulos, kun viimeksi lipsahti hyllyksi viime metreillä. Finaalissa kaikki kolme tavoitetta täyttyivät: Taika tuntui hyvältä, se liikkui hyvin, haukkui hirveästi, nautin joka sekunnista ja tuloskin saatiin, vaikka Taika mokasi mennen kepeillä kaksi kertaa kakkosväliin. Tämä on ollut sen tyyppivirhe viime aikoina, eikä se tunnu korjautuvan vaikka miten treenataan. Sain kuitenkin hyvin pidettyä pääni kasassa virheen jälkeenkin maaliin asti, ja vetämään asenteella. Ja olihan se nyt ihan jäätävän hienoa vetää, kun tuhatpäinen yleisö katsoo ja kannustaa!  Meidän sijoitus oli lopulta 21./171, joka on kaksi sijaa parempi kuin meidän aiempi paras sijoitus vuodelta 2015 Oulusta! Tämä on myös paras SM-sijoitus kleinspitzillä yli kymmeneen vuoteen.

Klikkaa finaaliin
Tämä koira on kyllä sen tason kultakimpale, ettei toista tule. Oon niin mielettömän kiitollinen siitä, että vedettiin elämämme kovimpaan SM-etenemään kun koira on 10-vuotias! Oma liikkumiseni tuntui myös paremmalta kuin yhtenäkään aiempana vuonna. Tiedän kuitenkin että vuodet saavat Taikan vielä kiinni, joten suhtaudun seuraavaan vuoteen hyvin skeptisesti. Jos nämä jäävät meidän viimeisiksi SM-starteiksi en voi ainakaan olla muuta kuin hirveän ylpeä ja kiitollinen. Katsotaan kuukausi ja kisa kerrallaan miltä Taikasta tuntuu, ja tehdään niin kauan kun molemmat saadaan kisaamisesta näitä fiiliksiä irti eikä fyysistä estettä ole. Harvakseltaan, mutta sitäkin laadukkaammin, kuten tänäkin viikonloppuna todettiin! Fiilis ja joukkuehenki oli tänä vuonna aivan katossa, siitä erityiskiitokset kaikille kavereille. On ollut ilo edustaa Tamskia arvokisoissa näin monta vuotta, ja ensi vuodelle puhaltavatkin aivan uudet tuulet. Odotan innolla ja jännityksellä. SM-kisoissa tavataan joka tapauksessa!

Nämä viimeiset mielettömän hienot kuvat on ottanut SporttiRakki, ensimmäinen niistä tiivistää sunnuntain asenteen täydellisesti. Lisää kuvamatskua seuraa. Kiitos Taika 

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Viimeisiä hetkiä ennen arvokisoja

Lauantaina treenattiin SM-joukkueen kanssa Tanjan valvovan silmän alla, tämä saa jäädä Lumolle viimeiseksi treeniksi ennen viikonloppua. Ja tosi hyvä treeni olikin! On ihan mieletöntä miten pitkälle Lumon kanssa on tultu siitä, kun se karkaili kentän laidalle haukkumaan, puri housuja ja keskittyi enemmän huutamiseen kuin tekemiseen. Siitä on tullut ihan mielettömän taitava koira, ja olen itse saanut hirveästi lisää uskallusta ja rohkeutta sen ohjaamiseen, joka tietysti on tehnyt koirasta vain entistäkin nopeamman ja paremman. Musta alkaa tuntua, että tästä tulee aikamoisen hieno matka tuon koiran kanssa. Ensi vuoden SM-kisoihin tähdätään täysillä, tavoite on saada se sekä yksilöihin, että uuden treeniseuran joukkueeseen, sekä myös MM-karsintoihin. Tästä se lähtee!

Tänä vuonnakin Lumo pääsee jo haistelemaan SM-tunnelmia, koska se valittiin Tamskin joukkueen varakoiraksi (Taika olisi ollut, mutta en halua sitä kisapaikalle ennen sunnuntain yksilöä, jottei se väsy etukäteen) ja ilmoitin sen myös kahdelle radalle perjantain iltakisaan. Lähdetään siis jo perjantaina reissuun Jennin kanssa, ja tulen sitten lauantaina vaihtamaan koiria hoitopaikasta, lähteäkseni sunnuntaina Taikan kanssa uudestaan Vantaalle. Hulluutta on monenlaista, tämä on varmaan sen jonkin muoto. Seuraavakin viikonloppu menee kisojen parissa, kun lähdetään porukalla Turkuun juhannuskisoihin.
Lumon kanssa erityisen hyviltä tuntuivat lauantaina poikkarit, joita en ole juurikaan harrastanut, mutta joka sopi kyseiselle radalle tosi hyvin ja uskaltauduin niitä tekemäänkin. Luu lähti niihin hyvin, täysin kyselemättä. Se sai muutenkin kehuja estehakuisuudestaan, ja on kyllä tosi kivan kehittynyt siinä. Se lukitsee hyvin esteille, ei jää kyselemään turhia vaan tekee tonttinsa.
Muuten on juostu. On juostu paljon. Tästä on tähän asti (kopkop) tullut ehjin juoksukauteni varmaan koskaan, ja muukin oheisharjoittelu on tuntunut hyvältä. Se tuntuu ja kuulemma näkyykin radalla tekemisessä, erityisesti spurttiin starttaaminen on parantunut ja kestävyys noussut. Vähän katselin syksylle jotain juoksuskabaakin, koska adrenaliininarkkis haluaa kisaamaan kaikessa.
Mutta viikonloppua kohti! Taikalle on suunniteltu vielä viimeistelytreenit keskiviikoksi, mutta muuten keskitytään oheisharjoitteluun tällä viikolla, nukutaan hyvin ja itse yritän saada vähän töitäkin tehdyksi.

torstai 24. toukokuuta 2018

Kisakausi alkaa

Lenkkiseuruetta viikon takaa
Ajattelin kirjoittaa lauantaina avatun kisakauden kunniaksi muutaman sanan siitä, miten itse rytmitän vuotta agilityn suhteen. Huomautettakoon alkuun, että tyylejä on monenlaisia, ja tässä kerrotut seikat ovat tuntuneet vain meille sopivilta. Agilityssähän on nykyään mahdollista kisata vuoden ympäri ilman taukoja, koska kisoja on niin paljon. Itse olen kuitenkin jakanut vuoden seuraavanlaisiin jaksoihin:
- Lepokausi: joulukuu-tammikuu
- Peruskunto/treenikausi: helmikuu-toukokuu
- Kisakausi: toukokuu-lokakuu
- Kevyempi kisakausi/treenikausi: lokakuu-marraskuu
Aikamääreet ovat hyvin suuntaa antavia, enkä noudata niitä orjallisesti vaan muokkaan vähän suuntaan ja toiseen kisakalenterin mukaan. Lepokauden olen ajoittanut sen perusteella, että koirillani on yleensä juoksut siihen aikaan myös. Aktiivisin kisakausi kesällä johtuu puhtaasti arvokisojen sijoittelusta siihen. Aktiivisimman kisakauden ulkopuolella käyn myös satunnaisesti kisaamassa ns. "taidontarkastus" henkisesti, etenkin loppusyksyn aikana. Myös aktiivisemman tekemisen kaudella pidän säännöllisen epäsäännölliset viikon tai kahden taukoja muutaman kappaleen vuodessa, jotta koirat saavat rauhassa palautua esimerkiksi useammasta peräkkäisestä kisapäivästä tai treenileiristä.
Lepokaudellakaan meillä ei ns. vedetä lonkkaa, vaan liikutaan silti treenikentän ulkopuolella. Agilitykoiran kunto rakennetaan ylipäätään ihan muualla, kuin treenikentällä, joten olennaisimmassa osassa kisakunnon rakentamisessakin on arkiliikunta. Omia koiriani pyrin liikuttamaan päivittäin noin kaksi tuntia, joka jakautuu yleensä 30min-1h-30min päivän mittaan. Toki tästä tulee poikkeuksia kiireisten päivien tai esimerkiksi helteen takia, mutta pääasiassa noin. Järjestän myös niin, että koirani pääsevät joka päivä liikkumaan jonkun lenkeistä irti, koska ne leikkivät myös keskenään "hullurallia" mielellään, eikä hihnassa liikkuminen oikein korvaa sitä. Toisinaan tämä vaatii kaupungissa asuessa vähän mielikuvitusta, kauemmas autoilua ja vaivannäköä, koska vaikka koirani ovatkin helppoja irtipidettäviä ei niitä voi missä tahansa juoksuttaa jo ihan muidenkin liikkujien viihtyvyyden vuoksi. Käyn myös paljon juoksemassa koirien kanssa, yleensä muutaman kerran viikossa, vaikkakin pisimmille lenkeilleni en aina ota niitä mukaan.
Korkattiin siis kisakausi viime lauantaina, joista tuloksellisesti Lumon kanssa 3xhyl ja Taikan kanssa 1xhyl. Ei siis nappisuorituksia, mutta olin koirien tekemiseen kyllä todella tyytyväinen kun yhtäkkiä vaan lätkäistiin talven sisällä treenaamisen jälkeen koirat ulkokentälle vaikealle hiekkapohjalle. Lumon nollatkin jäivät ihan vaan ohjaajan hitaudesta ja sähläämisestä kiinni, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Taikakin liikkui super hyvin, lipsahti vaan yhden takaakierron väärälle puolelle.

Ja erittäin merkittävänä loppuhuomiona kerrottakoon että Taika täytti viikko sitten kokonaiset 10 vuotta. Yksi sana kuvaa fiiliksiä ylitse muiden: kiitollisuus.
(C) Sirpa Saari
Täysillä kohti kisakesää. Hyvin hoidettu, treenattu, ruokittu ja lihashuollettu koira pystyy tekemään pienen hyvän tuurin myötä pitkälle kohti toista kymmentä vuotta kohti. Silti Taika jää agilitystä tämän kesän jälkeen eläkkeelle, ja on jo nyt viimeisen vuoden ajan tehnyt paljon vähemmän lajia kuin ennen. Kun pohjat on rakennettu hyvin ja rauhassa, pystyy aika pienillä treenimäärillä pitämään koiran kisakuntoa yllä, eikä Taika ole tänä vuonna treenannut kuin kerran kuussa suunnilleen, ja kisannut se ei ollenkaan talvikauden aikana. On kuitenkin mahtavaa päästä sen kanssa vielä kerran arvokisoihin!

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Lumon kotitreeniä videolla

Lumon kotitreenit (toko&kt)

Taikalle lauantaina ALOHYV 86p ekasta rallykisasta
Uusien sadetakkien huumoripotentiaali on korkea

Juoksukaverit
Muutoin viime aikoina:

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Pari sanaa huhtikuusta

Muutama rivi huhtikuisista tunnelmista. Sitä ajattelisi, että kun käy työjutuissa pääasiassa iltaisin ja pyhittää päivät pääsykoelukemiselle, niin ehtisi hyvin kirjoitella treenijuttuja blogiin. Mutta kyllä näköjään voivat päivät kulua nopeasti. On kuitenkin menty ja tehty paljon, nähty runsaasti kavereita, ulkoiltu milloin missäkin, treenattu kaksi kertaa viikossa Lumon kanssa ja Taikan kanssa satunnaisesti. Sitäkin enemmän Taika on hillunut hallilla rakentamassa rataa ja kerjäämässä milloin mitäkin milloin keneltäkin. 
Pääsykoeurakka on todellinen työmaa
Lumon kanssa treenit ovat sujuneet jollain ihan uudella eufoorialevelillä. Toki tästä palkinnoksi se sai ilmeisesti jonkin mahapöpön, pitkästä aikaa, ja on nyt ollut kolme päivää vähän pahoinvoiva. Pitänee loppuviikosta katsoa sille elläaikaa, jossei ala rauhoittua maitohappobakteereilla. Tämä on kyllä ominaisuus Lumossa, jonka voisin mieluusti vaihtaa pois. Se nappaa aina kaikki mahataudit. Giardian uusiminenkin on käynyt mielessä, mutta seurailen sitä nyt muutaman päivän ennen kuin vedän sen enempää johtopäätöksiä. Saa kuitenkin pysyä hallilta varuiksi pois nyt siihen asti että tasaantuu, vaikka onkin ohjaajalle haastavaa kun nyt kulkee niin mielettömän hyvin. 
Olen tähän asti pitänyt pintani päätöksestä, että ollaan kisatauolla pääsykokeisiin asti, eli vielä pitäisi kuukausi malttaa. Polte kisaamaan on kuitenkin kova, ja voi olla että käydään Taikan kanssa heittämässä joku kisareissu parin viikon päästä jos en malta pysyä poissa.

tiistai 27. maaliskuuta 2018

HTM:ssä avoluokkaan

Lauantaina jatkui Lumon vuosi, kun käytiin kavereiden yllyttämänä kisaamassa tokaa kertaa koiratanssissa HTM:n puolella virallisesti. Odotukset eivät olleet hirveän korkealla, koska ei olla juurikaan treenattu muuta kuin agilityä tämän vuoden puolella. Muistuttelutreenejä otettiin kotona tuossa viikolla, mutta niillä mentiin. Positioita meidän ohjelmassa on kolme: vasen, polvien välissä ja polvien välissä kuono taaksepäin.

Lumo ylitti odotukset ihan satasella! Se oli kisapaikalla keskittynyt, ei tiloissa, mutta innokas, ja sama koira tuli mun kanssa myös kehään. Se ei haukkunut kertaakaan, mutta suoritti kaiken hirveällä innolla ja keskittyneesti. Tämä uusi Lumo joka on ilmaantunut meidän elämään viimeisen puolen vuoden aikana on kyllä aikamoisen miellyttävä kisakaveri! Ohjelma meni paremmin kuin koskaan ennen, palaute oli myös oikein ilahduttavaa. Lisää suuntia positioihin toki toivottiin, mutta niiden opetteleminen alkaakin nyt kun toinen luokka kutsuu. Meille siispä 168 pistettä, KUMA, sekä luokkavoitto 1/7 ja saatiinpa vielä päivän parhaat pisteetkin molemmat lajit mukaanlukien. Superhieno tyyppi!
HTM:n pisteet
Ja oleellista kisapäivässä oli toki juoda pari kuppia kahvia hallin lattialla, koska mitä muuta hallille koskaan tullaan tekemään kuin juomaan kahvia?

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Kaikenlaista hulluutta

Hiljaista treeniblogirintamalla, mutta ei hiljaista treenirintamalla!
Pääsykokeisiin lukeminen verottaa yllättävän paljon kirjoitteluintoa, kun päivät kuluvat lähinnä lukemisesta, muistiinpanoista, nettiluentojen kuuntelusta ja laskujen laskemisesta. Sen rinnalla ja vastapainoksi on sitten liikuttu aikamoisen runsaasti, reissattu ympäriinsä ja yritetty opetella uuteen asuntoon. Tammikuussa aloitin myös uuden fysiikkatreeniohjelman, jota pitänee vielä rukata jonkin verran, mutta so far so good ja juoksuhommat ovat alkaneet maistua taas paremmalta. Lumon kanssa on treeneissä keskitytty nyt ohjaajan etenemiseen, täpäkkään asenteeseen, räjähtävyyteen ja ylipäätään "pikkupiskihipsutuksesta" pois opettelemiseen. On ollut silmiä avaavaa huomata miten iso ero ohjaajan tekemisellä on koiran tekemiseen, ja Lumosta on kuoriutumassa aikamoinen peto radalla.

Talven aikana olen löytänyt itseni myös muun muassa talkoilemasta ja epistelemästä Joensuusta, ajamasta tuhat kilometriä viikonlopun aikana koska voin, talkoilemasta Tampereelta, kouluttamasta useampaakin lajia, tekemästä kuperkeikkoja hallin lattialla ja suunnittelemasta kesäksi aikamoisen huikeaa kisakautta. Sitä odotellessa vähän kuulumisia kuvien muodossa:
Taika kävi myös voittamassa möllit Joensuussa

Hulluutta on vissiin monenlaista

Kevättä odotellessa