sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Avaimet onneen

Jopas on ollut viikko. Eihän tässä enää tiedä mistä aloittaa!
Maanantaina Taikalla ja Lumolla kävi vieraita. Minnin lisäksi pihabileisiin osallistui viisi affenpinseriä ja yksi kääpiösnautseri. Ääni oli kova ja etenkin Lumolla oli tajuttoman kivaa! Tiistaina Luu kävi toisilla rokotuksillaan ja todettiin jälleen terveeksi. Tyypillä oli elopainoa 4,8 kiloa, siis enemmän kuin isosiskollaan!

Keskiviikkona oli vihdoin treenien vuoro. Taika oli ihan huikeana liikkeellä, radassa oli 18 estettä ja nollanakin se kiskaistiin läpi. Tyyppi oli ihan mahtava, vingutti lelua ja huusi mulle tiukoissa kurveissa. Juuri sellaista Taikaa halutaankin nähdä treeneissä! Torstaina sama meno jatkui, vuorossa oli yhden ensi kesän arvokisatuomareista rata, jossa riitti purtavaa. Naali suoriutui erittäin kelpoisesti, runttausvalssi oli päivän sana ja opin taas että ilman riskejä ei tässä lajissa päästä mihinkään. Oma juoksu oli vähän raskasta orastavan flunssan takia.
Apinaa naurattaa
Perjantaina käytiin Taiksun kanssa juoksemassa reilut kolme kilometriä flunssantappolenkillä. Taika juoksi irti, kaikki ohitukset meni tosi napakasti ja hyvä reeni saatiin molemmille kun painettiin kunnon vauhtia.

Lumon treeniviikkoon on kuulunut leikkimistä, leikkimistä ja putkiin syöksymistä. Keskiviikkona se oli mukana hallilla ja pääsi toteuttamaan leikkiriemuaan. Tänään oltiin tunti hallilla Elmo-mittelin kanssa, pennut painivat ja juoksivat oikein olan takaa. Taika tykitti puomin onoffia hetsauksesta. Lumo paineli putkia niin Elmon perässä kuin sitten ihan tarkoituksellakin lelupalkalle. Leikki maistui tänään taas tosi hyvin, tapporavistuksia nähtiin paljon!
Arki Luun kanssa on yhtä vuoristorataa. Välillä olen ihan korviani myöten rakastunut, välillä mikään ei toimi ja omakin asenne putoaa. Ongelmia on niin irtaimiston tuhoamisen kanssa, hihnakävelyssä, kuin pihasta kiinni antamisessakin. Tärkeintä olisi muistaa, että elämä on lopulta niin paljon kiinni siitä miten sen ottaa. Lumon kanssa on ihan vietävän hauskaa, ja hankalinakin hetkinä pitäisi muistaa että se on vielä vauva, ja kaikki sujuu paremmin kun pysyy rauhallisena ja hengittää syvään. Sama sääntö taitaa päteä elämään yleisestikin.
Muuten on nautittu pitkistä metsälenkeistä, allekirjoittanut on pyöräillyt, Taiksun kanssa on korkattu kahluukausi järvessä ja temppuiltu Lumon kanssa. Olen sheippaillut sille nyt kierimistä ja vatiin menemistä, molemmat alkaa hahmottua jo kivasti! Tyyppi on haka tarjoilemaan toimintoja heti kun naksutin otetaan esiin. :) Alkavan viikon suunnitelmiin kuuluu mökkeilyä, treenejä ja lauantaina..!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

'Cause everything starts from something

Never say never?
"Ai mittelspitz?" ihmetteli ihan käsittämättömän moni kun kuuli Lumon kotiutumisesta. Ja niin ihmettelin itsekin. Haussa oli toinen harrastuskoira Taikan rinnalle, ideaa kypsyteltiin pari vuotta ja varsinainen odottaminen alkoi kolme vuotta sitten keväällä. Ajatuksissa pyöri useampiakin rotuja, mutta mitteli ei ollut päälimmäisenä. En uskonut löytäväni mitteleistä (saati kleineistä) sellaista yhdistelmää, josta voisin saada rohkean, vietikkään, aktiivisen, kohtuullisen kovankin koiran jonka pikkukoiran luonne ei tulisi estämään mitään harrastusmaailmassa. En kuitenkaan halunnut lähteä myöskään isojen paimenten linjalle, sillä hain ensisijaisesti koiraa itselleni sopivaksi perheenjäseneksi, joka jakaisi kanssamme arjen ilot ja surut.

Lopulta jäljelle jäi shetlanninlammaskoira. Odotinkin jo useampaa pentuetta, jotka kaikki menivät mönkään syystä tai toisesta. Avasin silmäni myös mitteleille, kuitenkaan tosissaan uskomatta että löydän sellaista. Syksyllä kuulin Lumon emän Pedon tulevasta pentueesta. Muistan Pedon agilityradoilta, ja jäinkin odottamaan innolla tulevaa yhdistelmää. Olin kuitenkin hyvin hiljaa ja varovainen pentueen suhteen "koska kaikki menee kuitenkin pieleen."
Takkuinen Lumo 16vko
Joulupäivänä 2013 Facebookiin tulvahti kuvia pienistä, märistä pennuista. Kaksi valkoista tyttöä ja kolme mustavalkoista poikaa. Joulu oli paras ikinä, tosin en tainnut keskittyä joulunviettoon läheskään täysillä. Mielessä pyöri jotain ihan muuta. Uudenvuoden päivänä se sitten tapahtui. Lumon kasvattaja kysyi haluaisinko toisen nartuista, mikäli kaikki menee pentujen osalta niinkuin toivottiin. Luin viestiä vanhempieni olohuoneessa ja varmasti täysin tyynenä enkä lainkaan kyynel silmässä (...) ilmoitin läsnäolijoille, että minulle tulee kahden kuukauden päästä pieni Lumo, ja vastasin Kyllä.

Pennun odottaminen oli käsittämättömän raastavaa, välillä kauhunhetkiä (miten mä ikinä pystyn siihen!) ja välillä vaan sietämätöntä odotusta. Sunnuntaina 2.2. näin ensimmäisen kerran viisiviikkoiset pennut. Tytöille oli tullut kovasti eroa niin koossa kuin luonteessakin, ja olinkin murehtinut jo useamman viikon että tuleeko pentua sittenkään. Paikanpäällä kahvipöydässä se sitten varmistui: Lumon kasvattajan mielestä "Bertta" olisi sopiva aktiivisesti harrastavaan perheeseen. Jo silloin näkyi, että tässä on keskivertoa huomattavasti räyhäkkäämpi ja aktiivisempi mittelinalku. Matkalla katsomaan pentuja soi En tekisi toisin (Jukka Hallikainen). Viimeiset viikot odotusta menivät nopeammin, tekemistä oli niin paljon. 22.2. matkasin sitten Äystöön, hakemaan Lumoa kotiin.
Lumon oltua laumamme jäsen nyt kahdeksan viikkoa olen oppinut siitä hirmuisesti. Se on juuri niin vauhdikas pentu kuin oletettiinkin. Jo kasvattajalla oli selvää, että tästä ei tule helppo pentu, eikä sen kanssa pärjättäisi ilman selkeää otetta ja aktiviteettia. Lumolla on hyvin vahva oma tahto, ja vaikka se on paljon minun perääni se pärjää tilanteissa hyvin yksinkin. Se ei tunnu pelkäävän mitään. Taika on sille aivan liian kiltti, ja tällä hetkellä päiväni kuluvat komentaen sitä irti Taikasta - Taika ei sano mitään vaikka sattuisi. Se vaan kyräilee kulmiensa alta, mikä ei ole yhtään hyvä homma. Lumo on vauhdissa suurimman osan päivästä, mutta nykyään osaa jo paremmin rauhoittua nukkumaan edes muutaman kerran päivässä. Lumo on myös tehokas kodin irtaimiston tuhoaja ja käyttää hampaitaan myös ihmisiin edelleen jatkuvasti. Työnsarkaa siis riittää!
Yritys säästää kodin irtaimistoa
Lumossa on huikean hienoja puolia. Rohkeuden ja toimintakyvyn lisäksi se on saanut terävät aivot. Ulkona se tulee hienosti luokse ollessaan vapaana, se on sisäistänyt naksuttimen hyvin ja ottaa kontaktia mieluusti. Leikkiä ollaan tehostettu viimeiset viikot, ja Lumon leikkimistä voikin jo kuvailla varsin hyväksi - tapporavistuksiakin on nähty jo hallillakin. Sillä on hyvä puruote, vielä oma-aloitteisuutta voitaisiin harjoitella lisää - niin ja luopumista. ;) Kaiken kaikkiaan Lumo on juuri sellainen mitä halusinkin. Se löytyi yllättävästä paikasta ja oikeastaan myös rodusta, mutta ainakin tähän asti se on täyttänyt kaikki toiveeni räyhäkkäästä pienestä sisunaalista. Se ei ole helppo, mutta se on aivan mahtava. Sen kanssa arki on ollut haastavampaa kuin kuvittelin, mutta hetkeäkään en antaisi pois. Joidenkin asioiden on vaan tarkoitus tapahtua.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Koska mehän emme treenaa tokoa

Eilen illalla tuskastuneen väsyneenä yleisesti esim. lomailusta nappasin lenkille pelkän Taiksun ja lähdin tuulettamaan molempien aivoja kylille. Taiksu sanoi OH YES kun havaitsi että nyt ei mennäkään metsään. Taika on outo koira, sen mielestä metsä on ok (kunhan saa olla irti, mitä ei juoksuisena juurikaan saa) mutta tsiisus jos mennään puistoalueelle kylälle niin pikkupuuhkahan vallan riemastuu!
Käytiin sunnuntaina parituntisella metsässä, tavoitteena Pirunvuori. Oli märkää!
Löysin meidät puiston viereiseltä jalkapallokentältä tottelemasta. Koska me ei treenata tokoa edelleenkään, niin tilanne oli koominen. Kävin koko aloluokan läpi hyppyä lukuunottamatta ja järkytyin huomatessani että oikeastaan Taiksun voisi ilmoittaa kesällä kokeeseen. Oh dear. Ihan sellaisiin hulluuksiin en kuitenkaan vielä rupea.

Seuruu oli kivaa, vaikka palkkana oli vain Tain omia kuivanappuloita. Paikka pysyi hyvin ja vire pysyi vielä paremmin. Tein suoraa ja käännöksiä molempiin suuntiin + pätkän juoksua. Kontakti pysyi myös hyvin, työvoitto tästä! Liikkeestä seisomisessa nappaili etutassuilla vielä pari steppausta käskyn saatuaan ja vilkuili hämmentyneenä vasemmalle. Ihan varma ei siis ole, mutta ajatus on ihan oikea. Liikkeestä maahanmenoa tehdään edelleen helpotettuna, pysähdyn koiran kanssa odottamaan että se lähtee menemään maahan ja jatkan sitten matkaa. Sillä tyylillä sujui hyvin.

Luoksetulo oli nappisuoritus. Kahdesti. Matkaa oli parikymmentä metriä. Loppuun vielä paikkamakuu, takana käveli toinen koira. Kiertelin sivuille ja kävelin kauemmas. Tein hämyjä, pysyi, vein välipalkan ja otettiin vielä tuijotusmatsi, matkaa oli ehkä 15 metriä. Pysyi. Pidettiin bileet.

Juoksutauko se tekee ihmeitä tälläisten outojen asioiden treenamiselle kun ei agihallille viitsi mennä kunnolla päästelemään pöksyt jalassa. Puuhkis oli ihan liekeissä tokosta ja kuivanappuloista. Siis Taika! Ohjaaja ei ole vielä ihan varma mitä ajattelee koko touhusta. Se on varmaa, että hinku agihallille on kova, edellisistä treeneistä on melkein kaksi viikkoa!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Rumia hyllyjä ja pakka hukassa

Lauantaina juoksuinen Taika vietiin kisaamaan. Jo kotoa lähtiessä mietin, että tuleekohan tästä hommasta yhtään mitään kun juoksuinen Taika nyt on mitä on... No, eipä tullut. En sitten tiedä kuinka iso osa johtui juoksuista ja kuinka iso omasta aavistuksesta.

Ensimmäisellä radalla Taika oli tahmea, kääntyi huonosti ja oli muutenkin... kujalla. Kepeiltä vitonen, myöhemmin kaksi kertaa hyllytys ja lopuksi juoksi vielä yhden hypyn ohi (!!!?) loppusuoralla. Taika, jonka toinen nimi voisi olla Estehakuinen. Noh, kaikkea sitä näkee. Tätä hauskuutta voi ihailla täältä(klik!)
Toisella radalla Taika ajautui ennen A:ta johonkin mun jalkoihin ja juoksi A:sta ohi. Tämäkin oli tosi outo moka, olin kyllä jäljessä, mutta yleensä Tai poimii kontaktit kyllä vaikka seisoisin päälläni sen edessä. Motivaatio ei selvästikään ollut normimitoissaan, tekemisestä puuttui draivia. Puomin kontaktin naali loikkasi suorastaan törkeästi. Jäädytin haluni jatkaa rataa ja vein koiran uudestaan puomille. Taika selvästi totesi että o-ou, nyt taisin olla vähän tökerö, ja otti turhankin varovasti toisella yrittämällä puomin onoffin. Juoksutin sitten tarkoituksella muutaman esteen kautta suorinta linjaa maaliin pidettyäni vähän bileitä kontaktin jälkeen.  Tuosta(klik!) voi ihailla tätä suoritusta!
Mitä tästä opimme? Juoksuista Taikaa ei viedä kisaamaan, vaikka kuinka olisi radat maksettu ennen juoksujen alkamista ja takaisinkaan ei niitä nykyään saa. Tyyppi ei ole yhtään oma itsensä. Juoksuissaan se mieluusti vain nukkuisi päivät pitkät, metsälenkilläkin tuli melkein koko kaksi tuntia nyrpiintyneenä perässä hihnassa Luun riekkuessa irti. Nyt pidetään taukoa juoksujen ajan, enintään voidaan hioa kontakteja puomille pari kertaa. Muuten keskitytään selviämään juoksuista ilman mitään suurempaa hermojen menetystä. Toukokuussa sitten palataan kunnolla treeni- ja toivottavasti kisakentillekin.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Iskukunnossa

Lumo sai lauantaina annoksen inuliini-pektiiniä naamaansa ja sunnuntaina kakka muuttui normaaliksi. Parin päivän sisällä koko pennun olemus muuttui, massaa alkoi tulla takaisin ja tyyppi teroitteli naskaleitaan normaaliin tapaan. Inupekt Fortea ollaan jatkettu koko viikko, mutta purkkiruuan sekaan olen jo alkanut sekoitella Brit Caren nappuloita ja kanaa. Tämä erä on voitettu!
 Tiistaina Lumo pääsi metsään lenkille, ja voi sitä riemua mikä siitä lähti! Tyyppi oli ihan liekeissä ja pomppi mättäältä toiselle käpy suussa. Eilen lähdettiin treenikentälle leikkimään, Lumo pääsi repimään uutta leluaan mamman kanssa. Illasta käytiin vielä reilun tunnin metsälenkillä Niihamassa Hilma ja Myy -perhosten kanssa, kyllä oli kotona väsynyttä pentua. Taika teki kentällä tokoja, seuruuta ja jääviä lähinnä. Hyvä vire, tekniikka taas... no, annetaan anteeksi. ;)
Potilaan voittajahymy!
15-viikkoisen mitat ovat n. 4,3-4,4 kg ja 31(?)cm. Ripuli verotti selvästi kasvua tässä välissä ja pudottikin vähän painoa, toivottavasti suunta on nyt taas ylöspäin. Aamulenkillä Luu pääsi sekoilemaan viisi- ja seitsenkuisten terrieriereiden kanssa puistossa, ja kerrankin oli itse se porukan pohjimmainen eikä aina pomo. Tekee ihan hyvää (valtavalle) egolle välillä. Tänään on vuorossa vielä juoksuisen Taikan treenit ja naksuttelua kosketusalustalle. Lauantaina kisataan juoksueläimen kanssa, antaas kattoa mitä siitä tulee!
Taika sanoo lips lips
Täältä (klik!) voi lukea enemmän viime torstain treeneistä. Hiki tuli ja koira painoi, mutta etenkin 19 hypyltä 21:lle tuotti päänvaivaa niin paljon, että 19 hyppyä helpotettiin ylimääräisellä siivekkeellä. Sen avulla onnistui hyvin persjättö 21:lle. Noita pitää treenata!
(c) Anu R.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Pikkusisko sairastaa

Onnellinen ja autuas pentuarki koki tällä viikolla kolauksen. Tiistaina Lumon kakka oli tavallista löysempää, sama jatkui keskiviikosta torstaihin. Ajattelin että tämä nyt on joku juttu kun syötin sille uutta raakamössöä maanantaina, kyllä se ohi menee omilla nappuloilla ja kanan jauhiksella. Torstain ja perjantain välisenä yönä heräilin siivoamaan ripuleita monen monta kertaa. Totesin ettei tämä homma voikaan olla vaan maanantaisesta uudenlaisesta ruuasta (jota sai ehkä teelusikallisen ja on tähän asti ollut kovin rautamahainen) kiinni. Perjantaiaamuna annoin vähän omia liotettuja nappuloita, ripuli jatkui, loppupäivän sai riisiä ja raejuustoa. Tehobaktia annoin jo keskiviikosta asti heti kun maha meni vähän löysälle, ei vaikutusta.

Muutaman päivän olen myös nesteyttänyt Lumoa parhaani mukaan, se on onneksi juonut hyvin. Eilen kiinnitin siihen yhä enemmän huomiota. Apteekista hain Inupekt Fortea, ei ollut vaikutusta ja ripuli jatkui. Viime yönä siivosin neljästi tai viidesti enkä nukkunut oikeastaan ollenkaan, tuijotin vain pentua ja vahdin sen tekemisiä. Lumo yritti välillä ähkien kakata, mutta vain limaa tuli ulos, kitisi ja oli levottoman oloinen, veti pyllyään maassa. Aamuyöstä rykäisi taas yhdet ripulit. Päätin aamulla lähteä päivystykseen.

Päivystyksessä oltiin yhdeksältä. Toivoin että eläinlääkäri osaisi suorilta sanoa mikä on ongelma ja miten tässä nyt toimitaan. Viimeisen parin vuorokauden aikana olen ahdannut pääni täyteen erilaisilla ohjeilla eri tahoilta, ja tuntui että olen ihan hyödytön tässä hommassa. Ell kopeloi vatsan läpi, tunnusteli ohutsuolta. Lumo ei aristanut mitään kohtaa, mistä ell. päätteli, että tuskin siellä on vierasesinettä. Mainitsin että ripuloidessa on tullut ulos jonkun verran roinaa, kepinpaloja, muovimuruja, karvaa, ruohoa yms. Ell. epäili että roina on ärsyttänyt suolistoa ja vetänyt sen sekaisin oikein kunnolla. Mukaan saatiin juotettavaa nestettä, pentu ei onneksi ollut yhtään kuivunut (jotain osasin ilmeisesti tehdä oikein...), Gastro Intestional purkkiruokaa, sekä varsinainen lääke vaivaan eli kaoliini-pektiiniä. Myös Inupekt Fortea käskettiin jatkamaan.

Kaoliini-pektiiniä pitäisi nyt kokeilla maanantaihin asti, juottaa paljoa ja syöttää massuruokaa. Jos kakka ei normalisoidu niin haetaan reseptillä antibiootit apteekista. Itse kyllä sovin itseni kanssa, että mikäli homma jatkuu vielä ylihuomenna mennään takaisin lääkäriin ja ultrataan suolisto läpi varmuuden vuoksi. Oksentelua tai muuta vastaavaa ei ole ollut, mistä ell. oli tyytyväinen ja veikkasi vaan suoliston olevan ärtynyt. Omaan makuuni tätä on kestänyt jo ihan liian kauan, pennun painokin on pudonnut vaikka sen pitäisi tällä hetkellä kasvaa kohinalla. Se on myös vaisumpi kuin eilen, saati toissapäivänä, ei varsinaisesti kipeän oloinen mutta väsyneempi.

Peruin kaikki menoni viikonlopulta ja istun nyt kotona tuijottamassa pentua valmiina kiitämään jonnekin (Hattulaan?) jos jotain tapahtuu. Tuntuu niin turhalta kun ei pysty tekemään muuta kuin odottamaan että lääke vaikuttaa jos vaikuttaa. Liikaa aikaa ajatuksille aiheuttaa myös sen, että kelaan uudelleen ja uudelleen mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mitä tein väärin ja miksi nyt ollaan tässä sen sijaan että kuljettaisiin tutkimassa maailmaa ja leikkimässä uusissa paikoissa. Nyt olisi nopean nousukiidon paikka pikkunaalilla.