perjantai 28. helmikuuta 2014

Naskalinaalin ensimmäinen viikko

Lumolle tuli keskiviikkona 9 viikkoa mittariin. Strategiset mitat n. 2150g ja himpun vajaa 25cm. Ilmeisesti se on aika iso? Paino voi vähän heittää, sillä energisen monsterin punnitseminen keittiövaaka+muoviämpäri -yhdistelmällä ei ole se ihanteellisin homma. Mutta viihdyttävä.
Lumo 9vko 2pvä, n. 24-25cm, 2,1-2,2kg
Tyypin ensimmäinen viikko kotona on ollut täynnä ihmeitä. Sunnuntaina keskityttiin tutustumaan toisiimme ja Taikaan, harjoiteltiin vähän remmissä kävelyä. Maanantaina vein tyypin metsään, joutui parka ihan itse kävelemään pari sataa metriä hihnassa sinne. Metsässä oli aika jännää, ja tyyppi pysyi hyvin hollilla vapaanakin. Muuten riekuttiin kotipihassa ja harjoiteltiin istumista. Tiistaina suunnattiinkin sitten jo autoilemaan, otettiin suunnaksi Wuf.fi. Lumo oli autossa ihan hiljaa, ja kaupassa... no, täynnä pentuenergiaa. ;) Kaikki ihastelivat tyypin reippautta, mikään ei pelottanut ja pentu oli ihan valmis leikkimään hyllystä napatulla tiikerillä heti paikalla. (Lienee sanomattakin selvää että tiikeri lähti mukaan kotiin.) Lumo meni innolla moikkaamaan kaikkia kaupassa olleita ihmisiä, ja yritti ryöstää hyllyistä kaikenmoista kamaa. Pähee tyyppi.
Lumo ja ostokset: peti ja tiikeri
Virallinen isosisko-pikkusisko pose
Keskiviikkona käytiinkin ensimmäisen kerran koko porukan kanssa lenkillä. Kahden koiran taluttaminen ei yleensä liene ihan näin kamalaa rakettitiedettä, mutta sekoileva pentu ja juoksuja tekevä aikuinen ei ole hyvä yhdistelmä. Päästiin kuitenkin puolen kilometrin lenkki loppuun, ja Lumon kanssa käytiin vielä metsän puolella kuljeskelemassa vapaana ja natustamassa mustikanvarpuja. Illalla oli Taikan treenien vuoro (maailman hienoimmat puomin onoffit!!) ja pentulainen lähti mukaan. Halli olikin ensimmäinen paikka, jossa penneliä jännitti. Leikkiminen ei maittanut, namit sentään kyllä. Ihan reippaasti se kulki (ja olisi halunnut leikkiä villakoirien ja mitteleiden kanssa), mutta selvästi jännitti. Täytyy ottaa tyyppiä urakalla mukaan treeneihin että leikkikin alkaisi sujua hallissa. Taika leikitti Lumoa oikein urakalla kotona, ja illalla oli väsynyt pentu menossa unille.
Orava?
Seisoja!
Eilen käytiin taas aamurientojen jälkeen metsäilemässä, ja Lumo olikin varsin reipasta pentua. Metsässä on aukio, vinttikoiraradan parkkipaikka, jossa käytiin leikkimässä narulelulla ja hitiksi muodostuneella huivillani. Tyyppi veti kyllä huivia ihan täysiä.

Eilen iltapäivällä otettiin suunnaksi Koiranpäiviä eläintarvikemyymälä, Lumo lähti mukaan autoilemaan ja katselemaan maailmaa. Muutaman päivän tarkkailun jälkeen olen sitä mieltä, että tuo pentu raapii itseään enemmän kuin pennun pitäisi, ja sen silmät vuotavat enemmän kuin tarpeeksi, joten kokeillaan nyt toista pentusapuskaa. Isona Lumokin siirtyy syömään pääosin raakaa, mutta nyt kokeillaan vielä mennä nappulapainotteisella sekaruokinnalla. Koiranpäivissä Lumo tapasi ihanan kiltin partacollien, eikä jännittänyt yhtään. Naskalihirviö oli myös valmis ryöstämään hyllystä kissanleluja ja pistämään leikit pystyyn, sen reippaus ei taaskaan pettänyt. Mukaan lähti pussi Acana Puppy & Junioria, kokeillaan miten vaikuttaa kunhan saadaan siirryttyä siihen pikkuhiljaa. Kaikki tarjotut lihat Lumo on hotkinut hirveällä vauhdilla, näkee kyllä mikä maistuisi parhaiten.
 Lumon seitsemäs päivä kotona on tänään, ollaan oltu tunnin verran metsässä ja pihassa riekkumassa. Metsän puolella Luu on saanut jo niin paljon itsevarmuutta, että tänään ei enää huvittanutkaan tulla luokse kun toinen vaihtoehto oli pelleillä matalan puron jäällä (...) tai syödä pupunpapanoita. Täytyy ruveta kiinnittämään huomiota luoksetulojen megapalkkaukseen, ja toisaalta lakata hösäämästä kokoajan ja antaa pennun vähän itsekin katsoa että missäs se äiti oikein meneekään.
Meillä ei kerjätä.

Pentu on kyllä ollut niin paljon ja vieläkin enemmän. En käsitä miten olen pärjännyt ilman tähän asti, se on ihan timanttia. Kolmella sanalla: pureva, räyhäkäs ja rohkea. Huipputyyppi, varpaat ihan pureskeltuina.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Ihmeellinen uusi maailma

Lumo kuuluu porukkaan nyt kolmatta päivää, ja vauhtia ei ainakaan ole meiningistä puuttunut! Taika päätti alkuhämmennysten jälkeen että pikkusisko on ihan cool, tänään nähtiin jo ensimmäiset yhteiset leikitkin. Minniinkin on käyty tutustumassa, kyllä sekin ajan kanssa muksuun tottuu.
Lumon päivät ovat olleet täynnä ihmeitä! Eilinen vietettiin kotona ja kotipihassa, vähän käytiin jalkakäytävällä tepastelemassa ja toteamassa remmi kamalaksi kapistukseksi. Lumo rrrakastaa kaikkia uusia ihmisiä jotka tulevat sitä kylään paijailemaan, ja kertoo siitä naskaleillaan. Lumon ensimmäiset päivät ovat kuluneet leikkien, sekä omaa, että vanhempieni asuntoja tutkien, yksinjäädessä kiljuen, Taikaa kuin hai laivaa seuraten ja tietysti myös nukkuen. Tyyppi on myös kovaa vauhtia oppimassa istumaan, ja lähipäivinä aletaan mietiskelemään naksuttimen merkitystä.
Tänään on ollut kotona väsynyt pentu, kun aamulla käytiin ensimmäisellä metsälenkillä kahdestaan. Lumo käveli suurimman osan matkasta (yhteensä ehkä puoli kilometriä :) ) omin jaloin, ja homma helpottuikin heti kun pääsi hihnasta irti metsän puolella. Tyyppi oli aika kummissaan kaikista niistä uusista hajuista, varvuista, sammalesta ja puiden määrästä! Mustikanvarvut ja kävyt olivat huikeita leluja, ja lätäköistä voi juosta suoraan läpi ja liukastua matkalla. Tarkasti tyyppi kuitenkin seuraili minua eikä lähtenyt jaloista useamman metrin päähän. Luminen kenttä oli hauska paikka.
Varvustaja-Lumo
Isosisko ja pikkusisko
Sauvakävelijät, autot ja ohikulkijat aiheuttavat ihmetystä ja niitä pitäisi Lumon mielestä päästä tsekkailemaan lähemminkin. Näkee kyllä että tyyppi on ihan vauva vielä, kun puolen tunnin retki tontin ulkopuolelle väsyttää pitkään. Huomenna olisi tarkoitus käydä vähän kauempana ihmettelemässä maailman menoa, autolla tai sylikyydillä.
Taika on käynyt tavalliseen tapaan kahdella tunnin lenkillä päivässä, ja varsin pitkään saakin vielä kulkea ilman naperoa. Aamulla huolellinen isosisko ei ollut yhtään vakuuttunut, että voimme lähteä lenkille kun pikkusisko alkoi heti huutaa ikäväänsä. Taikan mielestä Lumo olisi pitänyt pelastaa mukaan.
Taikan mielestä pentupaketista löytyi vaikka mitä isosiskolle kuuluvaa

lauantai 22. helmikuuta 2014

Lumoa elämään

Neljän vuoden odotus, etsintä, tuskailu ja innon ylitsevuotaminen palkittiin tänään.
Tämä tyyppi on pikkusisko, Lumo.
Lumo on 25.12.2013 syntynyt, 8 viikkoinen mittelspitz narttu, virallisemmin Kestikievarin Bertta.
Tänään kasvattikodissa, ylimpänä Lumo
Tämä neljän vuoden projekti tuntui aika-ajoin mahdottomalta, aika ei kulunut millään, pelkäsin että kaikki menee pieleen ja niin poispäin. Nyt palkinto makaa tuolini vieressä Taikan nukkuessa sängyssä.

Aamulla autossa matkalla hakemaan muksua radiosta soi Jukka Hallikaisen En tekisi toisin. Siinä hetkessä se tuntui huvittavissa määrin juuri oikealta.

"Jostain niin
Vain yhteen meidät johdettiin
Nyt uskon jälleen ihmeisiin, unelmiin
niihin kaikkein kauneimpiin

Ja sitten sinä saavuit jostain vaan
Kuin ihme jumalainen päälle maan
Vaik olin susta kuullut en luullut
Et' kohtaisimmekaan
Kun sitten sinä saavuit jostain vaan
Mun sydämeni syöksit raiteiltaan
Vaan tekisi en toisin jos voisin
En nyt tai milloinkaan."
Tästä se alkaa!

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Minä odotan

Kevät tulee hirveää vauhtia, mutta vielä metsässä näyttää kohtuullisen paljon talvelta. Tällä viikolla käytiin vain kerran treenaamassa, keskityttiin kontakteihin, muutamaan pyöritykseen ja keppejen leijeröimisen hiomiseen. Ensi viikolla on tiedossa ainakin neljä treenituntia, joten pidettiin tarkoituksella iisimpi viikko, käytiin juoksemassa kerran ja muuten on vain lenkkeilty ja hömppäilty. Ja odotettu. 
Odotettu mitä?
Aaa, nakkeja! Ai ei?
Missä se on?
Ei löydy täältä.
Tuleeks se tuolta?
Hä?

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Treeniä ja koulutusta

Vime viikolla treenattiin ensin keskiviikkona normaaliin tapaan valmentajan silmän alla, ja lauantaina vuorossa olikin Tuulia Liuhdon koulutus valkkuryhmälle. Koulutuksesta jäi paljon treenattavaa ja uusia juttuja tuli testailtua, ja ainakin todettua että opittavaa riittää! Onnittelen itseäni elämäni ensimmäisistä onnistuneista flipeistä! Taika sen sijaan luuli koulutuksen alussa keinua puomiksi ja otti sellaisen ilmalennon että multa meinasi sydän pudota pihalle. Mitään ei onneksi sattunut, ja parinkymmen minuutin juoksemisen jälkeen totesin että kuntotreeniäkin voisi taas lisätä kunhan liukkaudesta päästään ja juoksukausi alkaa.

Eilen käytiin alkaneen lukuloman kunniaksi keskenämme treenaamassa, treenin alle pääsi kepeille leijeröinti A:n ollessa välissä (A kohti keppejä, ei samansuuntaisesti), merkkaus, pari muuta pikkukuviota ja kontaktit. Myös videonpätkät sain haalittua kasaan kolmosluokkalaisen kepittelyistä ja puomista. Keppivideossa osan toistoista huitelen A:n toisella puolen ja osan juoksen vain edeltä, Taikalle ei ole merkitystä.

Ensin kooste, jonka ilmaisohjelma kyllä pilasi somasti. Kannattaa kuitenkin katsoa se, jos kestää vesileimaa, jälkimmäisissä on mukana kaikki ylimääräinen sähellys. Kooste myös täällä (klik!)
 
Puomin onoffi näyttää yhtä kivalta suunnasta kuin suunnasta, alan olla siihen varsin tyytyväinen. Vieläkin on toki töitä, ja kovemmassa draivissa saattaa välillä keittää yli ja onoffi unohtuu. Nyt on kuitenkin vasta kuudes treenikuukausi, joten olen kyllä tyytyväinen pikkupuuhkaan! Seuraaviin kisoihin suunnataan 2,5 viikon päästä, yhdet kisat jäävät välistä viikonlopun muun jännittävän ohjelman vuoksi. Puuhkis aloittelee myös juoksujaan valitettavasti, joten täytyy katsoa miten ne vaikuttavat treenaamiseen tällä kertaa.
Tällee mä sit kotona ku reeni on vedetty. Et rankkaa on.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sen nimi on valssi, ei steppi

Olen oppinut tällä viikolla jotain, ja yrittänyt opettaa sitä samaa muillekin. Keskiviikkona aloitettiin, käsky kävi tehdä neljälle hypylle peräkkäin valssi, josta rata sitten jatkui. Olen aina kuvitellut osaavani tehdä valssin, mutta saatoin olla väärässä. Selviydyttiin ihan hyvin, mutta parantamisen varaakin olisi ollut. Aluksi vain runnoin valssit läpi ja palkkasin itseni ja koirani autuaan tietämättömänä mistään rumista käännöksistä tai omista hartioistani, homma kuitenkin onnistui. Sainkin sitten vähän palautetta hartioista, yliheiluvista käsistä, huutelusta ja hitaudesta. Koitettiin samaa hommaa ilman käsiä, ja johan meni vaikeaksi. Huomasin kuitenkin ohjaavani huomattavasti paremmin ilman käsiä, ja kumartelin ja merkkailin hyppyjä paljon selvemmin. Taikaa ei haitannut käsien puute, sillä oli hirveän hauskaa niinkuin aina. Lopputreenistä tehtiin radan jälkeen keppitreeniä, leijeröin A:ta ja rengasta ja vaikka mitä muutakin ja naali vaan paukutti keppejä. Aikas kiva.

Torstaina oli valkkutreenien vuoro, ja vetovuorossa Lea. Lealla olikin paljon sanottavaa mun valssaamisesta, eikä taatusti suotta. Ilmeisesti olen aktiivisesti päättänyt valssaamisen sijaan harrastavani steppaamista. Päivän huomiot:
1) Älä steppaa. Sen nimi on valssi niiden askelten takia: yksi törkkää, kaksi peruuttaa, kolme jatkaa. Niin yksinkertaista, ainakin tässä tapauksessa.
2) Älä palkkaa koiraa vääristä asioista. Vahvista lisää puomin onoffia, se voi näköjään hapertua jo parissa viikossa.
3) Juokse. Muista silti ohjata!
4) Älä ole idiootti. Auttaa aika paljon.
Radasta päälimmäisenä jäi mieleen valssiongelma, mutta oli siinä muitakin ongelmia. Ja hyviä kohtia. Taiksu haki hyvin okserin kautta kepeille vaikka meidän välissä oli puomi. Putki/A-erottelu sujui taas hyvin, ja osasin suurimman osan ajasta jopa liikkua. Taika oli taitava kuten yleensäkin!

Perjantaina jaoin omaa valssitietäväisyyttäni muille. Ryhmäparka joutui siis tekemään meidän keskiviikkona paahtamaamme treeniä, ja kaikki suoriutuivatkin siitä varsin mallikkaasti. Itsekin selvisin kouluttamisesta ehjin nahoin, ja alan nauttia siitä kerta kerralta enemmän!

Ensi viikolla ei valssata joka treeneissä, se on päätös. Mutta ehkä yksissä.