tiistai 23. kesäkuuta 2015

Täysillä väärään päähän

Käytiin kesäillan ratoksi kisaamassa kaksi rataa oman seuran kisoissa Tampereella. Oli hirmu hauskaa! Tuloksellisesti ei juhlittu: ekalla radalla työnsin liikaa kepeille, ja meni tokaan väliin. Myöhemmin homma lähti vielä kunnolla lapasesta ja siinä mylläkässä väärään päähän putkeen luulisin. Kulki hirmu lujaa ja kontaktit oli hyvät!
(c) Sirpa Saari
Tokalta radalta ainoa virhe oli väärään päähän putkeen vilahtaminen. Olin suunnitellut hienoon radan alkuuni ohjauksen, johon en todellakaan ehtinyt. Tai ohjaukseen vielä ehdin, mutta en enää sen jälkeiseen putkeen ohjaamaan. Jäin kökkimään tuonne välistävedon jälkeen ja koira posotti menemään. Koira teki ihan oikein ja itse jäin kuin silli suohon. Alla havainnollistava kuva. Muutoin rata oli tosi hieno ja vaikeatkin suunnitelmat uskalsin toteuttaa kun oli hylly alla.
Niisto kakkoselle, sitten välistävedolla ja fuuuum koira putkeen
Sain taas huomata että Taika kulkee tätä nykyä TODELLA KOVAA! Laskeskelin että sen etenemät olisi tänään olleet jotain 4,5m/s pintaan ilman virheitä (karkeasti arvioituna) eli ihan oikeasti meidän etenemät on parantuneet noin vuodessa 3,5m/s:sta jopa 4,5m/s:iin! Se on ihan älyttömän paljon, ja tarkoittaa sitä että nyt pitäisi ihan oikeasti itsekin opetella juoksemaan ja pitää kropasta huolta. Niin pahasti hapotti reidet nytkin ratojen jälkeen. Ihan mahtavaa! Tuplahyllystä huolimatta agility tuntui taas niin parhaalta ja oli hirmu hauskaa Taikan kanssa radalla. 

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Ollaan me treenattukin

Jotain etäisesti ylläolevan kaltaista tehtiin Lumon kanssa keskiviikkona valkkutreeneissä. Muilla valkkulaisilla oli joku pidempi ja vaikeampi rata, ja tuollaista pätkää päädyin siitä tekemään junnun kanssa. Pysyi muuten lähdössä! Tulin 1-2 väliin josta vapautin, 2:lle päällejuoksukättä ja putkeen. 4:lle vastakäännös, koska ilman valui kohti 2:sta ennakoiden sitä. Sai laittaa ihan kunnolla jalkaa liikkumaan että ehdin A:n jälkeen persjättöön, mutta kyllä sinne ehti kun vaan rohkeasti liikkui. 7:lle taas päällejuoksua. Toimiva ja sujuva pätkä Lumolle, rimat taisi olla 30-35cm sekaisin. Lisäksi Lumo teki pari juoksupuomia niin että palkka tuli vasta putken jälkeen, hyvin juoksi ja osuma oli hyvä. Keinua tehtiin vielä lopuksi ja päästiin jo itsenäiseen suoritukseen täyskorkealla ilman lentokeinuja. Pari toistoa otettiin myös putkeen menoa putki-puomi-erottelukohdassa, se oli toooosi vaikeaa, koska Lumo <3 kontaktit. Tämä siis duunilistalle, etupalkalla tai palkalla putkesta!

Taika teki rataa rakennettaessa muutaman toiston puomia, ja hyviä toistoja olikin! Jotain muutakin se hömppäsi huvikseen jotta pääsi treenaamisen makuun vähän.
In other news, tuomiopäivä lähenee! Ensimmäistä kertaa mun ilmoittautumisissa on joku toinen koira kuin Taika. Muuten on vaan lenkkeilty paljon ja tehty töitä. Tänä aamuna käytiin juoksemassa peruskestävyyttä ja intervallitreeniä. Kuvassa PT:t tauolla ympäri kenttää hullun lailla juoksemisesta omistajan puhistessa intervallejaan samalla. Rankempaa mulle kun eräille, vaikka tyypit juoksi varmasti tuplamatkan.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Sittenkin mini?!

Jännitetty päivä eli Lumon mittaus lähestyy. Maaginen 18kk tulee täyteen 25.6. ja 3.7. Nastolassa Lumon on määrä astella mitan alle. En vielä tiedä starttaako se radalla, koska se riippuu mittatuloksesta. Jos se mitataan miniksi, niin se starttaa. Jos taas menee kiertoon medinä, niin ei varmaan starttaa koska en aio treenata yli 35cm hyppyjä ennen kuin tiedän mihin luokkaan se mitataan. Pussia se ei osaa, mutta muuten esteet on hallussa ja sinänsä se on kisavalmis ja selviytyy kyllä kuvioista. Yleinen käytös kisoissa onkin sitten iso kysymysmerkki, koska starttaaminen on niin eri asia kuin kisoissa hengailu. ;)

Eilen Lumoa mittailtiin pitkään ja hartaasti, koska katselin sitä alkuviikosta kaverin minin rinnalla, eikä se näyttänyt yhtään isommalta joten aloin epäillä omia mittaustuloksiani kyseenalaisella viivotin ja kynä ja seinä -menetelmällä. Rakensin 35 sentin mittatikun, ja se meni alle. MITÄ. Illalla treeneissä kaveri toi oman, paremman, kiinteän 35 sentin mittansa ja kokeiltiin sillä neljän todistajan läsnäollessa. Ja se meni alle. Joka kerta. Asennosta riippuen vähän huonommin tai vähän paremmin, mutta olimme kaikki sitä mieltä että alla on ja riittävän hyvin seisoo. Uskon että totuus on jossain 34,5-35 sentin kohdalla, vaikea sanoa. Mutta alla oli ja seisoi.

Vierasta mittaajaa Lumo tulee jännittämään taatusti todella paljon, joten voi olla vaikeaa tuomarin saada sitä seisomaan mitan alle jos haluaa itse asetella ja näprätä. Nähtäväksi siis jää kuinka kunnialla se onnistuu. Vieraista yleisesti Lumo pitää paljon, mutta kaikki eläinlääkäriä muistuttavat käsittelytilanteet ovat sille todella vaikeita ja veikkaan että mittaaminen voi mennä siihen kastiin. Mutta ei auta kuin yrittää, kerran se vaan on tehtävä. Ellei mene kiertoon.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että jos oikeus ja totuus toteutuu, niin Lumo starttaa ensi kuussa MINI-1 -luokassa. Samaa mieltä olivat treenikaverit jotka sitä kanssani mittailivat. Ja tämä on jo todella iso helpotus, koska en tiennyt olisiko sillä mitään toivoa. Nyt tiedän, että toivoa on! Koska fakta on, että jos Lumo on medi, niin siitä tulee ihan kiva. Mutta jos se on mini, niin siitä voi tulla  ihan mitä tahansa ja vain taivas on rajana.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tää on mun hetki jos mä päätän niin - SM-23 2015

Niin mieletön viikonloppu takana etten edes tiedä miten sen voisi purkaa sanoiksi. Perjantaina lähdettiin aikaisin aamulla ajamaan Ouluun SM-kisoihin Taikan sekä Minnan ja koirien kanssa, tavoitteena keretä vielä illalla yhteen lämmittelystarttiin agiradalle. Oulussa oltiin ihan ajoissa ja ehjänä paikalla, ja startti oli viiden jälkeen. Jo tällä startilla tuntui että nyt kulkee. Puolentoista kuukauden tauko takana, ja miten se näkyy Taikassa? Pelkästään positiivisesti! Tehtiin muuten nollarata, mutta puomin alastulosta tuli yli ja haukkui mennessään. Loistava fiilis ja kaikki sujui nappiin. Tulos 5, -4,88s, etenemä 4,23m/s! Luulen että se oli meidän uusi ennätys agilityradalta! Illalla lähdettiin hotellille eikä unta tarvinnut kyllä odotella.
Lauantaiaamu valkeni sateisena
Kuvat perjantain radalta (c) Inka Räsänen
Lauantaina vuorossa oli meidän osalta kannustamista, koska oltiin joukkueessa varakoirakkona. Meidän joukkue ei juhlinut tuloksilla, mutta sen sijaan Tamskin medit voittivat SM-kultaa! Ihan mielettömästi onnea! Meidän päivästä ei kyllä puuttunut jännitystä. Taika pääsi välillä katselemaan ja osan päivästä lepäili teltassa sunnuntaita varten. Herätys sunnuntaiaamuna oli aikainen, koska meillä oli ratis klo 8.30 ja kilpailunumerolla 10 saatiin kyllä kipaista radalle hyvin pian tutustumisen jälkeen.
Sunnuntaiaamuna skarppina rataantutustumiseen siis. Jos sanon että jännitti, niin aliarvioin kyllä ja kovaa. Rataantutustumisessa päätin olla kiinnittämättä huomiota muihin ja tehdä omat ratkaisuni, koska kukaan ei tunne Taikaa niinkuin mä tunnen. Suunnittelin monta valssia, hienon välistävedon peruuttaen tohon 7-8 kohtaan (huom siirretyt esteet ja numerot, molemmat mentiin putken puolelta) ja 20:lle pyörityksen vasemman siivekkeen ympäri, koska otaksuin etten ehdi vaihtaa muurin jälkeen puolta. Sitten vaan hakemaan koiraa. Tässä kohtaa aivot tuntuivat jo vähän pehmeältä pumpulilta. Päätin että me onnistutaan tässä. Luin viimeiset tsemppiviestit ja sitten hommiin. Taika oli ihan pähkinöinä. Vielä lähtökarsinassa sanoin sille, että me pystytään tähän, me päästään aikaan (joka oli etenemällä 4,2m/s eli meille aika haaste) ja tehdään hienoin rata mitä me ollaan ikinä tehty. Että tää on se meidän hetki ja me otetaan siitä kaikki irti.
Livestream, Taika kohdassa 1.1:19

Viimeisen hypyn jälkeen tuuletin oikein huolella, ryntäsin palkkaamaan koiraa ja kuulin kuulutuksen: -1,77 sekuntia ja varmasti finaaliin. Yhdestä unelmasta oli just tullut totta. Istuin tekonurmella, palkkasin koiraa ihan liikaa ja ehkä vähän porasin. Me oikeasti tehtiin se!
Tilanne heti meidän suorituksen jälkeen. 
Kaverit tuli onnittelemaan ja kun etenemä selvisi meinasin alkaa taas poraamaan ;). Uusi ennätys ikinä, 4,37m/s. SM-kisoissa uuteen ennätykseen! Pääkoppa vs Reetta, 0-1! Sijoitus luonnollisesti putosi vielä kaaaauas ennen finaalia, lähdettiin yhdeksäntenätoista starttaajana finaaliin sijalta 65. Sitä ennen Taika sai nollajäätelöä ja luvatun uuden valitsemansa vinkupallon, koska se nyt vaan on maailman hienoin.

Ennen finaalia ehti jännittää monta tuntia, koska minit olivat päivän viimeisenä. Katselin muut finaalit ja sitten lämppäämään koiraa. Finaalirata oli hankala, ei kovin kulkeva ja koiraa joutui pidättelemään koko ajan. Ihan finaaliradan oloinen. Ihanneaika tällä Eiden radalla oli myös niin kova, että tiesin jo ettei siihen päästä, mutta asetin tavoitteeksi meidän oman huippusuorituksen, koska pahin vastustaja on se siellä peilissä. Ja se tyyppi piti nyt saada hiljaiseksi ja sille luu kurkkuun!
Sitten vikat kuiskaukset koiralle ja menoks. Otti puomin kontaktin. Saksalainen 10:lle onnistui. Haki itsenäisesti kepit. Törmäsi A:n ylösmenoon huonosti mutta sai korjattua. Teki hyvän keinun. Puhtaana maaliin.
Siinä kohtaa alkoi jo tuntua aika uskomattomalta. Yliaikaa paukahti luonnollisesti, 4 sekkaa, mutta en olis voinut olla tyytyväisempi meidän rataan. Me päästiin SM-finaaliin ja tehtiin siellä PUHDAS RATA. Kenelle näin edes tapahtuu? Ei ainakaan meille. Se mörkö siellä peilissä oli otettu ja rutistettu pienen pieneks palloks ja nakattu roskakoriin. Heippa. Ei tavata enää ikinä.
Lopullinen sijoitus kaikkien minien jälkeen oli huikea 23. Me ollaan Suomen 23. paras minikoirakko. Onhan se nyt ihan hullua pienen kleinspitzin kanssa. Toivottavasti se tyyppi, joka sanoi ettei siitä ikinä tule oikeaa agilitykoiraa oli katsomassa. Tietääkseni oli. Terveisiä sinne, kaveri! Päälimmäisenä itselläni oli mielessä kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että sain olla juuri siellä, juuri tämän koiran kanssa. Kokemus oli ihan mahtava, tuloksista riippumatta finaalissa juokseminen oli tajutonta.
Karsintaradalla (c) Sirpa Saari
(c) Sirpa Saari
(c) Sirpa Saari
Kiitos hienoin Taika, SM-23 2015. Tää oli meidän hetki ja me tehtiin meidän oma huippusuoritus. En malta odottaa ensi vuotta, yksi nollakin on nyt kasassa!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Where there's a will, there's a way

Taika on saanut luvan aksata huomisesta eteenpäin, mikä tarkoittaa sitä että SM-kisat täältä pesee! Huomenna kenraalitreenit ja perjantaina startataan yksi rata Oulun SM-lämmittelykisoissa. Lauantaina ollaan joukkueen varakoirakko ja sunnuntaina tositoimissa klo 8.30 startissa numerolla 10/243! Paalupaikalta mennään.

243:sta koirasta minien yksilö SMeissä on kleinejä huima otanta: 1 kpl. Taika on siis rotunsa paras näissä skaboissa, kävi miten kävi ;) Terveisiä sille, joka sanoi ettei kleinistä voi tulla oikeaa agilitykoiraa silloin kuusi vuotta sitten. Tuu kattomaan. Tarjoan kahvit.

Tällä hetkellä päälimmäisenä on mielessä kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että saan lähteä maailman hienoimman koiran kanssa tälle reissulle. Aion nauttia joka sekunnista ja tehdä parhaan suorituksen, mikä ikinä lähtee. Koska mulla on käsissä timanttia, tuloksista riippumatta.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Lumo hyppytekniikkaa opiskelemassa

Eilinen vietettiin Lumon kanssa Julia Kärnän hyppytekniikkakoulutuksessa parhaan parin päivän mökkireissun jälkeen. Oli erittäin silmiä avaava ja ajatuksia herättävä koulutus! Lumon kanssa tehtiin perussarjaa (basic grid) ja set pointia. Ensin tehtiin namitargetilla, mutta koska Lumo on niin vahvasti lelupalkalla kulkeva peli, niin vaihdettiin perussarjassa lopputoistoilla lelulle. Eihän se Lumon hyppääminen tosiaan mitään kaunista katsottavaa ollut kun hidastettuna tabletilta katseltiin. Ei se radalla ole niin pahalta näyttänyt, mutta kyllähän sieltä kaikenlaista paljastui. Lähinnä liian kaukaa ponnistamista set pointilla ja liian vähäistä takapään käyttöä perussarjalla, josta johtuvaa selän notkistumista. Set pointilla takapää oli paremmin ponnistamassa, mutta hypyn arviointi oli hankalampaa okserilla.Video on kuvattu kouluttajan tabletin ruudulta analysointiohjelmasta, joten laatu on huonoakin huonompaa, mutta saanee jotain kästitystä tämän hetken tyylistä. Katsokaa youtubessa niin saatte edes jotain selvää!


Mielenkiintoista kyllä, ja tässä riittänee puuhasteltavaa että tuosta hyppäämisestä saadaan näin fyssariopiskelijankin silmää miellyttävää. Hirveän hyvin Lumo teki duunia koko puolituntisen (kahdessa osassa.) Saatiin kehuja erityisesti mahtavasta yhteistyöstä ja kontaktista, mikä lämmitti mieltä kun matka kohti aikuisuutta Lumon kanssa ei ole ollut ihan se helpoin. Myös Lumon leikkimistä kehuttiin, ja lihasta kuulemma löytyy sieltä takapäästäkin, enää se takapää pitäisi löytää!

En ryhdy selittämään Susan Salon menetelmien periaatteita, koska en koe tietäväni niistä tarpeeksi opettaakseni muille ja latelisin kuitenkin jotain virheellistä tietoa. Muutamia ajatuksia kuitenkin koulutuksesta:
- Miksi koiran oletetaan automaattisesti hyppäävän tehokkaasti ja optimitavalla (ei tarkoita sitä, että rimat pysyvät ja täts it), mutta esimerkiksi hevosten kanssa panostetaan hyppytekniikkaan alusta asti monin eri harjoittein?
- Riman pudotuksesta / kiinteään hyppyyn kopsauttamisesta on suurimmalle osalle koirista aivan turhaa torua tai sanoa yhtään mitään oho:a, koska koira kyllä pyrkii korjaamaan seuraavalle toistolle, sillä pudottaminen ei ole sille miellyttävä kokemus
- Onko reilua vaatia koiralta huomattavasti itseään korkeampian hyppyjen suorittamista kymmeniä tuhansia kertoja elämänsä aikana, jos sille ei koskaan opeteta oikeaa tekniikkaa eikä hyppyihin kiinnitetä huomiota?
- Vaikka rima pysyisi, niinkuin Lumollakin aina on tähän asti ainakin pysynyt, hypystä olisi usein saatavissa paljon parempi, koiran kropalle ystävällisempi, nopeampi ja tehokkaampi
- Syvien lihasten ja takaraajojen käytön merkitys on hyppytekniikassa valtava, ja kumpikin näistä ominaisuuksista on harjoiteltavissa
- Hyppytekniikan parantamisessa on otettava huomioon koiran rotu- ja yksilökohtainen fysiikka, eikä kaikilla voida pyrkiä samaan lopputulokseen (vrt. corgi ja bordercollie)
- Palkan merkitys on ratkaiseva, koska itse harjoitus ei ole niin kiihdyttävä kuin agilityradan treenaaminen suurimmalle osalle koirista, mutta motivaatio pitää saada pidettyä. Hyppytekniikkaa ei kuitenkaan voi treenata äärimmilleen viedyssä pärinässä, koska silloin koira ei opi yhtä hyvin eikä käytä kroppaansa optimitavalla kiihkeydessään: kultainen keskitie
- Kuvaaminen on loistava ja oikeastaan ehdoton apukeino, koska vasta hidastettuna usein näkee ne pienet nyanssit hypyissä, joista voi löytää parantamisen varaa!
- Lumon mielestä se oli siistiä!
Tyyli on tärkeä