perjantai 27. marraskuuta 2015

Aina ku flippaan niin peto on irti

Treeniviikko on ollut Lumopainotteinen. Lumolla on ollut kahdet kuninkuuslajin treenit, plus yhdet tanssitreenit kotona. Tiistain Hanna-treeneissä Lumo oli aivan irti jalustimistaan, puri ja huusi ja härdelli oli valmis. Vieläkin särkee kättä. Treenien teema tuntui olevan tämän jutun otsikon mukainen. Ei tule kyllä koskaan tylsää Lumon kanssa. No mutta persjätöt oli hienoja!

Tänään käytiin sitten tekemässä tiistaina totaalisen blackoutin kohteena olleita keppejä, ja kokeiltiin myös takaaleikkausta kepeille ekaa kertaa. No onnistuu! Juutuubissa Lumon kepit!
Vähän tehtiin tänään myös puomia, jolta tuleminen sivuun hypylle olikin vaikeaa ja sotki juoksuaskelia alastulolla. Treenilistalle. Ei me olla juurikaan noita sivuun jatkuvia pätkiä puomilta vielä tehtykään, se voisi olla seuraava projekti kun suoraan alkaa olla varsin varma. Lumon kanssa oli hauskaa kuten aina, se tekee niin tosissaan että huh huh. Huippu mukelo.
Vakavana kun käskettiin odottamaan lupaa juoda palkkarit. Vaikeaa!
Lumolle napsahti mittariin ikää 1v 11kk äskettäin. Sehän on kohta muka aikuinen. Käytöksestä ei kyllä huomaa, ja aion yhä pysytellä tunnisteessa "Pennusta agilitykoiraksi." Pikkupentu menee parin viikon päästä toisiin kakkosten kisoihinsa, tammikuussa se pääsee Santun agilitykoulutukseen ja helmikuussa tunnistusjälkiseminaariin. Kiirettä pitää teinillä! Taika pääsee joulukuussa myös kisaamaan, sen kanssa pitää päästä testaamaan onoffia kisatilanteeseen nyt kun sitä on urakalla vahvistettu. Ja mulla hinku kisoihin on ehkä kaikista kovin!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Meiningeissä

On ollut aika haipakkaa, ja aika haipakkaa tulee olemaan vielä seuraavat kolme viikkoa mitä työharjoitteluani on jäljellä. Ollaan silti treenattu. Lumolla on ollut yhdet ohjatut, Taikalla kahdet omatoimireenit ja Lumolla yhdet omatoimireenit.
Edellisessä treenijutussa kerrotuista treeneistä koostin videomaistiaisen, joka löytyy tuolta, tai tuosta yltä. Siellä puuhattiin lähinnä sivuetäisyyttä puomille ja keppejä. Tämän jälkeen Lumolla oli ohjatut, joissa tehtiin Tiia Vitikaisen varsin teknistä rataa, joka sujui yllättävän hyvin pentukoiralta! Taika teki samaa rataa itsenäisesti viikko sitten, ja Taikallehan homma oli aika iisi. Se osaa kyllä ihan käsittämättömiä juttuja, välillä annan sille liiankin vähän kunniaa kaikesta mihin se taipuu tosta noin vaan!

Ohjattuihin valmentajan silmän alle ei ehditty tällä viikolla töiden takia, joten mentiin perjantaina paikkaamaan agilityvajetta. Jotain suunnilleen allaolevan kaltaista teki molemmat koirat, sillä puhteena oli itsenäisen 90 asteen avokulman kepeille treenaus.
Taikalle kulma oli tooooosi vaikea, eikä löytynyt sitten millään. Sinänsähän se ei ole ongelma, koska kyllä mä Taikan kanssa ehdin minne vaan ja voin sen sinne tuupata. Mutta siinä on puute Taikan esteosaamisessa. Lumo sen sijaan yllätti! Lumo kiitää tätä nykyä sellasta kyytiä ettei tuonne ollut mitään asiaa ehtiä kun ensin kävin tyrkkäämässä koiran 3-putkeen, joten herran haltuun se kepeillehaku meni. Mutta vieläpä mitä, Lumohan haki tosi hienosti melkein joka toistolla itsenäisesti sisään ja pujotteli hyvin! Lumolle pisteet kotiin tästä erästä! Vähän tehtiin toki myös puomia, joka oli oikein kiva molemmilla koirilla, tosin luonnollisesti Lumon juoksarilla aika hitokseen paljon nopeampi kuin Taikan 2on2offilla. Jäi tosi hyvät meiningit päälle näistä treeneistä molempien osalta!

lauantai 14. marraskuuta 2015

Todistetusti priima naali

Tällä viikolla saapuivat lopultakin Kennelliiton viralliset lausunnot Lumon luustokuvista. Ja nehän olivat aika huikean hienoja.
Kuvanneen eläinlääkärin (Kallio) arviot osuivat siis kohdilleen ja Lumo on virallisesti parasta A-luokkaa! Luonnollisesti olen erittäin tyytyväinen. Lumon elämä tulee jatkumaan täysillä kuten tähänkin asti eikä luusto tule hidastamaan agilityuraa tai mitään muutakaan. Näin sen pitääkin mennä! Alla kaikki Lumon kuvat, klikkaamalla suurenevat.

Selkä:
 Kyynärät:
 Lonkat:

lauantai 7. marraskuuta 2015

Perjantai on paras

Useamman viikon köhätauko loppui eilen! Kyllä oli aikamoisen onnellisia naaleja hallille päästessään. 20 minsan lämppälenkki ravilla ja Lumo pääsi aloittamaan. Lumo puuhasi haukkumisen ja leikkimisen lisäksi seuraavaa:

- Puomin juoksariin sivuetäisyyttä. Ensin etupalkalla, sitten ilman. Pääsin leijeröimään kepit ja ottamaan runsaasti sivuetäisyyttä, ja teini vaan juoksi huippuosumilla!
- Keppejä erilaisista avokulmista. Tosi hyvät ja rytmi löytyi vaikka näillä hallin kepeillä on ollut välillä vaikeuksia verrattuna kotikeppeihin.
- Välistävetoja. Vaikeita Lumolle! Nämä treenilistalle, ei oikein tuntunut osaavat yhtään. Sain sen tulemaan vaan tosi vahvoilla haltuunotoilla, ja se saisi kyllä tulla näihin ihan pienestä vihjeestä.
- Vähän etenemispätkää, jolla oli rengas ja okseri. Ei haitannut, renkaasta tuli kerran välistä mutta korjasi heti kun otin uudestaan.
- Pari toistoa A:ta. Ei lennellyt pelottavasti vaan teki hyviä kahden laukan alastuloja.

Lumo sai kaksi kymmenminuuttista ja Taika yhden varttisen. Siinä missä Lumolla keitti ja keuli ajoittain ihan huolella oli Taika taukonsa aikana vain mietiskellyt asioita selvästi. Sillä oli varsin selkeänä mielessä puomin kontaktin paikka, tassut tuli vauhdilla maahan ja se jopa ajatteli takajaloillaan eikä ne valuneet pois kontaktilta ennenaikojaan. Hyviä! Taika treenasi:

- Puomin 2on2offia, sivuetäisyyttä, etumatkaa, itsenäistä suorittamista. Palkalla ja ilman, kaikki toistot hirveän hyviä! Yritän nyt treenata siitä niin pässinvarmaa että käytös kantaisi sinne kisavireeseenkin asti. Kisoissa en kuitenkaan harrasta tuollaista toiselta puolelta kenttää leijeröimistä, joten jos saan sen pysähtymään hyvin tuolta etäisyydeltä niin pitäisi sen nyt onnistua helposti kisoissakin!
- Itsenäisiä keppejä leijeröiden. Hienot on, mitäpä näistä muuta.
- Välistävetoja ja vähän muuta radanpätkää. Helppoo.

Olipa mahtavaa päästä taas asian ytimeen. Loppulämpäksi heitettiin 35 minuutin mettälenkki, Lumo juoksi hullun lailla, ja sitten olikin tyytyväistä porukkaa kotona.

torstai 5. marraskuuta 2015

Köhätauko ja muita puuhia

Reilu pari viikkoa sitten pamahti kylään kennelyskä. Rokottamaton meillä on Taika, mutta varsinainen yskiminen jäi sitten Lumon kontolle. Lumo ei yskinyt kuin 24 tuntia kunnolla ja sen jälkeen joitain satunnaisia yskäisyjä. Kahden viikon tauko pidettiin kuitenkin yskimisten jälkeen, ja se alkaa olla ohitse. Molemmat koirat ovat kuitenkin joutuneet jäämään paitsi kaikesta hauskasta, kahden viikon treenit ja lihashuoltokurssikerta jäivät naaleilta väliin.
Viikon pidin Lumoa levossa mutta nyt ollaan taas palattu normaaliin lenkkirytmiin ja kotitreenailuun. Eilen varsinainen karanteeni loppui ja Taika pääsi lihashuoltokurssille mukaan, ja huomenna loppuu toivottavasti myös agilitytauko. Taikaan tauti ei tarttunutkaan ja Lumokin onneksi pääsi vähällä!
 Lumo on ollut lievästi rasittava kun hallitreenit ja koirakavereiden näkeminen on ollut tauolla. Lievästi sanottuna. Tulipahan taas selväksi että tuo apina todellakin kaipaa töitä. Ollaan opeteltu kotona mitä mielenkiintoisempia temppuja ja tokoiltu, mutta ei ne kunnon agitreenejä korvaa. Tässä yksi Lumon yhtenä iltana oppima temppu, sukkien riisuminen:
 Sama youtuben puolella
Tokojuttuja on myös hinkattu, ja kivasti naalilapsi käyttääkin päätään. Mutta ei se kyllä väsy. En tiedä mitä duracell-pattereita siihen on asennettu syntyessä. Sitä saa mitä tilaa!

Tiistaina käytiin lenkillä kuvailemassa kaverini Marlen kanssa, joka on ottanut tämänkin jutun superhienot kuvat! Naalit poseerasi kiltisti, niitä on kuvailtu niin paljon että homma on niille selvä. Mene paikalle, napota, pysy, katso kameraan. Ja palkka!
Lumon perusilme. Rakastan.
Tauko onneksi alkaa olla ohi ja päästään palailemaan normaaliin treenirytmin. Ennen taukoa Taika ehti käydä treenaamassa kerran, puomin pysäytyksiä. Edelleen sama ääni kellossa: hirveän hienoja treeneissä, hirveän huonoja kisoissa. Mutta kokeillaan nyt vielä että jos vahvistan niitä ihan älyttömästi treeneissä niin saisiko ne siirtymään myös kisoihin!
Et jos tällee aistikkaasti katon alaviistoon niin onko hyvä?