maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kesäkuun ensimmäinen treeniviikko

Maanantain 3.6. koiratanssi 
Aloitettiin Taikan kanssa viikko sitten maanantaina koiratanssin jatkokurssilla, toivottavasti saataisiin sieltä uusia vinkkejä tekemiseen. Kokeiltiin musiikit läpi koirien kanssa, sain lopultakin tehtyä päätöksen meidän musiikista. Jutusteltiin tavoitteista ja opetettavista liikkeistä, otettiin sitten avustajien kanssa rengashyppyä ja peruuttamista. Eihän se peruuttaminen vieläkään suju, mutta ehkä se tästä lähtee liikkeelle! Rengashyppyä teki hienosti kun oli joku mun takana palkkaamassa. Seurasi nätisti, mutta vähän väljästi, yritti myös availla ääntään. Maanantaina olin myös ensimmäistä kertaa kouluttamassa junnujen agilityn alkeiskurssia. Junnut koirineen tekivät kahden hypyn suoraa ja suoraa putkea suoriutuen hirmu hienosti!
12.5. napatun agisertin kanssa kelpaa keulia
Keskiviikon agilitytreeneissä tehtiin tavallista ratatreeniä valmentajan ohjeistuksella. Esteitä oli viitisentoista, mukaan mahtui muutamaa erilaista ohjauskuviota. Yhtä hypylle vientiä tehtiin peruuttaen, jolloin ohjaaja heitti koiran kiertämään hyppyä itsenäisesti taakse. Taika haki tapansa mukaan hyvin ja oli vauhtituulella. Takaaleikkasin yhdelle hypylle ja toiselle tein sylkkäriä. Yhden merkkaus-jaakotus-hössäkän tungin myös väliin ja T:hän teki nappisuorituksen 4/4 yrittämästä. Neiti puuhasi myös kontakteja, laitoin puomille ja A:lle palkkaa muutaman kerran. Eikä roiskaissut sitten niin kertaakaan. Otinpahan taas erävoiton loikkaolentoa vastaan!

Torstaina käytiin A&H:n kanssa vetäisemässä agilityn iltatreenit. Naali puuhasi lyhyttä, hankalaa hyppyrataa, johon tungin niistoa, jaakotusta, jotain näiden sekoitusta, persjättöä, sylkkäriä ja takaaleikkausta. Hirmu hienosti teki ja oli hyvin ohjauksessa, vauhtiakin riitti. Tehtiin myös sylkkäriä kepeille, toimi sekin. Kovin pätevä. Honey kasvatti-melkein-omaa-laumaa oli myös mukana, tämä oli neidin kolmas agilitykerta. Pentu (4-vuotias pentu...) puuhasi kolmen hypyn suoraa, pitkää putkea, 12 keppiä peruuttamalla ja puomia hihnassa. Neiti oli hyvin kuulolla ja teki pinaattilättyjen perässä mitä tahansa. Taika pääsi vielä uudestaan puuhaamaan Honeyn jälkeen, teki vähän lisää rataa ja irtoamisia.
Perjantaina suunnattiin L:n mökille muutamaksi päiväksi ystävien kesken. Taikan viihdyttämisestä tuli mukaan vastaamaan Kuro schipperke, joka on hyvä apu T:n uimakoulussa. Viime viikon +25-30 astetta on meillekin aivan liikaa, joten toivotaan huikan maltillisempia lämpötiloja tälle viikolle! Illalla tanssitreeneihin, keskiviikkona startataan taas kisoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti