sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kauriiden houkutus

Tällä kuluneella viikolla ei keskiviikon kisojen vuoksi käyty treenaamassa agia ollenkaan. Maanantaina oltiin kuitenkin koiratanssitreeneissä, joissa suunniteltiin koreografiaa, harjoiteltiin oikea-aikaista palkkausta ja toistojen määrää. T puuhasi kaikkia perusjuttuja, pujotteluita, kiertoja, kieppejä, hyppyjä ja tassuja.
Aamuisin ollaan käyty lenkkipolun varrella olevalla kentällä tekemässä tokoa. Ollaan vahvisteltu perusasentoa, perusasennosta maahan menoa ja ylös nousua, sekä ilman talutinta seuraamista. Perusasento on hahmottunut kivasti ja i-m-vaihdot menee hyvin, mutta seuraaminen on edelleen ihan kamalaa muutaman askeleen imuttamista. Tai kyllähän se seuraa, mutta metrin päässä mun jalasta. Tänään ja toissapäivänä otin lyhyen paikkamakuun (yksin), toissapäivänä meni hyvin, mutta tänään nousi ekalla kerralla. Annoin vähän palautetta ja tokalla kerralla pysyi. Liikkeestä seisominen meni myös kivasti, vaikka se liike rumaa onkin. Luoksetulo oli nätti tänään ja perjantaina, vaikkakin vaatii toisen käskyn jotta tulee perusasentoon eikä eteen.
Onneksi me ei treenata tokoa.
Viime päivät on muuten kulutettu lenkkeilemällä, sellainen 2-3 tuntia päivässä. Taika on pääsyt yllättämään kauriita ja peuroja, tästä touhusta allekirjoittanut ei ole niin innoissaan, vaikka kyseisistä eläimistä pidänkin. Toissapäivänä neiti oli huomaamattani metrin päässä puskassa lymyävästä kauriista ennen kuin se tajusi lähteä liikkeelle. Koira oli hölmistynyt ja omistaja sai slaagin.
Tuolla niitä kauriita majailee.
Huomenna päästään aloittamaan uusi treeniviikko, joka onkin treenejä pullollaan. Paljon on tehtävää ennen ensi kuun hieman tärkeämpiä kisoja. Kontaktitreeniä, tekniikkaa, keppitreeniä ja pitkää rataa.

Valtavat tsempitykset kaikille tänään SM-kisoissa juokseville! Ensi vuonna mekin, nyt kun on jo tuplakin kasassa.

2 kommenttia:

  1. Tää vaikuttaa tosi kivalta blogilta, ja sulla on ihan mielettömän pätevänoloinen pikkupysti!
    Iso peukutus tuleviin agikoitoksiin! :)

    Ja laita joskus videota koiratanssitreenistä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme! Videoita voisikin koittaa kuvailla heti kun saadaan seuraavan kerran joku treenikaveriksi. :)

      Poista