tiistai 15. huhtikuuta 2014

Koska mehän emme treenaa tokoa

Eilen illalla tuskastuneen väsyneenä yleisesti esim. lomailusta nappasin lenkille pelkän Taiksun ja lähdin tuulettamaan molempien aivoja kylille. Taiksu sanoi OH YES kun havaitsi että nyt ei mennäkään metsään. Taika on outo koira, sen mielestä metsä on ok (kunhan saa olla irti, mitä ei juoksuisena juurikaan saa) mutta tsiisus jos mennään puistoalueelle kylälle niin pikkupuuhkahan vallan riemastuu!
Käytiin sunnuntaina parituntisella metsässä, tavoitteena Pirunvuori. Oli märkää!
Löysin meidät puiston viereiseltä jalkapallokentältä tottelemasta. Koska me ei treenata tokoa edelleenkään, niin tilanne oli koominen. Kävin koko aloluokan läpi hyppyä lukuunottamatta ja järkytyin huomatessani että oikeastaan Taiksun voisi ilmoittaa kesällä kokeeseen. Oh dear. Ihan sellaisiin hulluuksiin en kuitenkaan vielä rupea.

Seuruu oli kivaa, vaikka palkkana oli vain Tain omia kuivanappuloita. Paikka pysyi hyvin ja vire pysyi vielä paremmin. Tein suoraa ja käännöksiä molempiin suuntiin + pätkän juoksua. Kontakti pysyi myös hyvin, työvoitto tästä! Liikkeestä seisomisessa nappaili etutassuilla vielä pari steppausta käskyn saatuaan ja vilkuili hämmentyneenä vasemmalle. Ihan varma ei siis ole, mutta ajatus on ihan oikea. Liikkeestä maahanmenoa tehdään edelleen helpotettuna, pysähdyn koiran kanssa odottamaan että se lähtee menemään maahan ja jatkan sitten matkaa. Sillä tyylillä sujui hyvin.

Luoksetulo oli nappisuoritus. Kahdesti. Matkaa oli parikymmentä metriä. Loppuun vielä paikkamakuu, takana käveli toinen koira. Kiertelin sivuille ja kävelin kauemmas. Tein hämyjä, pysyi, vein välipalkan ja otettiin vielä tuijotusmatsi, matkaa oli ehkä 15 metriä. Pysyi. Pidettiin bileet.

Juoksutauko se tekee ihmeitä tälläisten outojen asioiden treenamiselle kun ei agihallille viitsi mennä kunnolla päästelemään pöksyt jalassa. Puuhkis oli ihan liekeissä tokosta ja kuivanappuloista. Siis Taika! Ohjaaja ei ole vielä ihan varma mitä ajattelee koko touhusta. Se on varmaa, että hinku agihallille on kova, edellisistä treeneistä on melkein kaksi viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti