perjantai 25. joulukuuta 2015

Kaksivuotias lohikäärme

Erittäin Erityinen Lohikäärme eli pikkusisko Lumo täytti tänään joulun lapsena kokonaiset kaksi vuotta!
Lumo 2v ja synttärilahja
Lumo (päällä) ja Berit 8vko
On vaikea pukea sanoiksi miten paljon Lumo mulle merkitsee, miten paljon se on opettanut ja mitä kaikkea sen kanssa on koettu. Kulunut vuosi Lumon kanssa on ollut helpompi kuin Lumon pentuvuosi oli, tuhoaminen on pitkälti jäänyt ja arki Lumon kanssa on helppoa kunhan teini on vaan saanut tarpeeksi aktiviteettia. Lumo on silti valtavan erilainen koira kuin Taika oli nuorena, Lumolla on viettiä, vauhtia ja terävyyttä, joita se kohdentaa tarpeen vaatiessa myös vääriin asioihin. Lumo on opettanut mulle ihan älyttömästi koiran kouluttamisesta, saalisvietin hyödyntämisesta treenaamisessa ja arjessa, ja ihan vaan arjesta Koiran kanssa. Taikan kanssa kaikki on aina ollut ihan naurettavan helppoa verrattuna viimeiseen kahteen Lumovuoteen, mutta sekuntiakaan en vaihtaisi pois.
Lumo 10vko
Kaksivuotias Lumo on ihan hurjan hauska kaveri ja aika on kulunut niin nopeasti. Vastahan se oli pieni pärinäpörrö! Nyt se on iso pärinäpörrö. Lumo on ollut kaikkea mitä lähdin hakemaan pentua etsiessäni ja tykkään hurjasti koirasta joksi se on kasvanut. En malta odottaa mitä seuraavat kymmenen vuotta sen kanssa tuovat tullessaan!
Tuntuu, että tämän tyypin kanssa mikään ei ole mahdotonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti