lauantai 21. helmikuuta 2015

Rakkautta, hulluutta, draivia

Taika kävi tänään taas kisaamassa yhden startin, varsin komean hylyn. Tokalla esteellä otin sen liian löysästi niistoon, ja sehän kielsi hypyn. No, loppurata olikin sitten komein pitkään aikaan! Juoksutin sen läpi puomista kokeilumielessä, ja kivastihan se juoksi matalalla laukalla loppuun asti. Oma rytmitys tuntui vihdoin hyvältä ja muistin ottaa koiran tiukasti mukaan. Jes! Homma tuntui juuri siltä miltä agilityn tällä tasolla kuuluukin tuntua.

Viikko sitten käytiin Outin treeneissä molempien naalien kanssa, Taika pääasiassa treenasi. Samoja asioita huomattiin kuin aiemminkin, irtoaa hyvin mutta tulee myös tosi kuuliaisesti mun ohjaukseen. Sivuttaissuuntaista omatoimista työskentelyä vois tehdä enemmän. Taika oli varsin pätevä ja ohjaajalla hapotti reidet kun piti vielä lopulta vetää "nollana" läpi. Lumo teki vähän eteenpäin irtoamista etupalkkaajalle, ja lujaa irtosikin!

Lumon omissa treeneissä puuhailtiin maanantaina radanpätkää, todettiin että putket on pop, niille voi suhata vaikka käymättä hypyillä matkalla ollenkaan... Pussia ja rengasta tehtiin myös, saatiin niitä ihan kivalle mallille. Muuri oli selvää pässinlihaa Lumolle, johan sitä oli kerran tehty kaksi toistoa omissa reeneissä. Alla on ratapiirros, kakkoshypystä Lumo yritti pitkään juosta ohi suoraan putkeen. Koska voin. Saatiin sitten kunnolla linjaamalla se hyppykin sieltä napattua. Rengasta tehtiin erikseen, etupalkalla.
Kotona Lumo on puuhaillut vadilla pyörimisiä ja onoffeja sekä muita takapääjuttua. Kyllä ne takakoivet alkaa sieltä löytyä pikkuhiljaa. Lenkkeilty on runsaasti, ohjaaja on hieronut koulussa päivästä toiseen. Nyt mulla alkoi talviloma, mikä tarkoittaa sitä että voidaan treenata vaikka joka päivä! Jes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti