perjantai 16. toukokuuta 2014

Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän

Kulunut viikko on ollut yhtä hullunmyllyä. Ennen onnellista kisapäivitystä palataanpa vielä tiistaihin, päivään, josta oli hyvin likellä tulla pahakin painajainen.

Tiistaina klo 05:30 Lumo ripuloi. Kiroilin itsekseni, siivosin, menin sänkyyn takaisin. Se ripuloi uudestaan. Siivosin, olin lähdössä viemään ulos, mutta se ehti pissata lattialle. Menin nukkumaan. Heräsin noin klo 8 siihen, että Lumo ripuloi taas. Käytin sen ulkona, palasin sisään ja menin kylppäriin. Sieltä tullessani Luu oli oksentanut noin neljään eri paikkaan, ripuloinut vettä ympäriinsä ja kakoi matolla. Aloin siivota, ja koko ajan siivotessani se oksensi lisää. Lähinnä vettä ja vaahtoa, koko ajan, 30 sekunnin välein, samalla toisesta päästä. Siinä siivoillessani ja rauhoitellessani pentua kului tunnin verran, odotin että se laantuisi, mutta ei laantunut. Kävin keittiössä ja sieltä tullessani Lumo makasi pedissään ja läähätti. Kokeilin sen ikenia ja ihoa, ei joustanut. Se ei halunnut juoda mitään, yökkäsi vaan. Seistessään se hoippui ja läähätti. Siinä kohtaa iski tajuntaan, että nyt taitaa olla oikeasti joku hätänä.

Soitin Animagiin, jossa naisääni kysyi varovasti oireet kuultuaan, että kuinka nopeasti pystyn tulemaan. Silloin alkoi pelottaa. 9.30 olin Animagissa ajettuani sinne käsittämättömän nopeasti Lumo häkissä takapenkillä. Lumo käveli sisälle, mutta läähätti. Päästiin heti sisälle tutkimuksiin. Lumolle tehtiin yleistutkimus, otettiin verikokeet (mikä oli ihan julmetun hankalaa!) ja passitettiin röntgeniin. Lumon maha lotisi ja se aristeli sitä, mutta varsinaista tukkeumaa ei tuntunut. Röntgenkuvissa ei myöskään näkynyt mitään vierasesinettä, suoli oli paksuuntunut tulehduksen johdosta. Diagnoosiksi saatiin akuutti suolistotulehdus, jonka on voinut aiheuttaa oikeastaan ihan mikä tahansa. Ulkoa syöty juttu, outo ruoka, nielty roska... Huono tuuri.

Nesteytys oli melkein yhtä karmivaa kuin veren ottaminen Lumon mielestä. Lumo oli niin kuiva, että nesteytys oli hankalaa kun iho ei venynyt ollenkaan. Homma saatiin kuitenkin hoidetuksi, oksennuksenestopiikki tuikatuksi ja kotiinviemisiksi lisää pahoinvoinninestopillereitä sekä viikon antibioottikuuri. Oksentelu loppui piikkiin ja nesteiden alettua imeytymään Lumon vointi koheni heti. Päivän mittaan se nukkui paljon, mutta ei enää läähättänyt tai ollut huonovointinen. Iltaa kohti se normalisoitui jo paljon, haki krokotiilinsa lelukopasta ja kaipasi seuraa. Käväisin nopeasti treenaamassa Taikan kanssa, ja tultuani kotiin se oli jo kohtuullisen normaali. Seuraavan yön makasin hereillä yskimässä flunssaani ja tuijotin sitä kuin idiootti, varmistin että se hengitti.

Keskiviikon ja eilisen aikana Lumo on toipunut oikeastaan ennalleen. Ruoka ei vielä maita hirveän hyvin, mutta tänään se pääsi jo metsälenkille ja kaupungin menoa ihmettelemään. Ab-kuuri jatkuu vielä, mutta oksennuksenstopparit lopetin jo eiliseen. Mitä hittoa oikein tapahtui jäänee mysteeriksi. Pelottavinta on se, että tämä on jo toinen kerta kun Lumolla on mahavaivaa, tällä kertaa kyllä ihan erilaista kuin silloin pitkäkestoisella löysämahaisuusjaksolla. Nyt mentiin kahdessa tunnissa normaalista kuivaksi ja todella huonoksi. Kahdessa tunnissa. Entä jos en olisi ollut kotona?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti